Aaltola: Sodan Euroopassa Suomelle ei kolmatta tietä, Naton kevytversiota

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola pohtii tuoreessa twiittiketjussaan Suomen tulevaisuutta Nato-maana. Aaltolan mukaan ”sodan Euroopassa” ei ole olemassa jotain kolmatta tietä, Naton kevytversiota. Suomen on oltava aktiivinen voimakkaan Pohjolan linnakkeen rakentamisessa. Tätä kautta on mahdollista saada myös Venäjä hyväksymään tilanne ja kunnioittamaan perusperiaatteita.

-Kun mietitään Suomen tulevaa roolia NATOssa, keskiössä on Venäjä epävarmuustekijänä ja uhkana. Venäjän mahdollinen sotilaallinen uhka ei ole katoavaa tyyppiä. Yhdessä omien puolustuspanostuksien kanssa Suomella on paljon annettavaa liittolaisalueiden vakauttajana.

-Keskeistä on mieltää kokonaisvaltainen puolussuunnittelu pohjoisesta Itämerelle. NATO-mahdollistaa monia asioita, jotka historiallisesti ovat jääneeneet kesken erityisesti Pohjolassa. Tässä Suomella ohittamaton rooli ja siten liikkumavaraa valita erilaisista vaihtoehdoista.

Taantuva Venäjä voi lisätä voimaa Suomen rajalla

-Venäjä taantuminen ja mahdollinen sotilaallisen kunnian tavoittelu muodostaa kuitenkin haasteen, joka ei häviä. Tämä määrittelee Suomen NATO-suhdetta.

-Venäjä lisännee voimiaan Suomen rajan läheisyydessä, vaikkakin Ukrainan fiaskosta toipuminen ottaa aikansa. Suomen NATO-roolissa tämä huomionarvoista ja painottaa pidäkkeiden luomista. Venäjä kuuntelee ja kunnioittaa sotilaallisen kyvyn kieltä.

-Ilman tehokkaasti järjestettyä puolustusta ja deterenssiä, ei ole myöskään mahdollisuuksia ns. pragmaattiseen Venäjä-politiikkaan. Voimaa täytyy olla, minkä tahansa vakauspolitiikan takana. Keskeinen oppi, jota NATO-rooliaan mietittäessä ei tule unohtaa.

-Ajatus Suomesta NATOn Venäjä-suhteen sillarakentajana on heikko, jos sen takana ei ole Suomen oma tehokas puolustus yhdistettynä NATO-resursseihin. Tällä yhdistelmällä voi saavuttaa kestäviä tuloksia. Ei ole olemassa sodan Euroopassa jotain kolmatta tietä, NATO-kevytversiota.

Pohjolan linnake

-Pohjolan linnakkeen rakentamisessa Suomella hyvä olla aktiivinen rooli. Samoin Suomen on hyvä ajaa huoltovarmuusajattelua Itämerellä. Se tulee meille luonnostaan, koska vain tukevien Itämeren kuljetusvaltimoiden (myös data) varassa yhteiskuntamme on elinvoimainen.

-Venäjällä tiedetään, että Suomi on spartalainen, ääripuolustuksellinen maa. Se ei lähde tätä testaamaan, kunhan määrittelemme NATO-roolimme itsevarmaksi, ja yhdistämme siihen, kun aika on jonain päivänä kypsä, myös Venäjän saamisen mukaan kunnioittamaan perusperiaatteita.

-Tämä saattaa kestää, joten sen varaan ei kannata roolia rakentaa. Perustat ja pidäkkeet ensin kuntoon. Hihat syytä kääriä ylös.

Toimitus

Toimitus