Ainakin kuusi kuoli itsenäisyyspäivän joukkoampumisessa

Highland Parkin joukkoampumisessa itsenäisyyspäivän paraatissa on kuollut ainakin kuusi ihmistä, kertoo CNN. Poliisi on kertonut epäillyn nimeksi Robert E. Crimon ja hänet on pidätetty lyhyen takaa-ajon jälkeen. Mies on 22-vuotias.
Yhteensä 26 ihmistä vietiin vammojen vuoksi paikalliseen sairaalaan. Sairaalan mukaan heidän ikänsä vaihtelee kahdeksasta kahdeksaankymmeneenviiteen vuoteen. Nyt heistä on päästetty kotihoitoon jo yhdeksäntoista.
Poliisi kertoo ampumisessa käytetyn voimakasta kivääriä. Heidän mukaansa ampuminen tapahtui paikallisen liikehuoneiston katolta. Highland Park on muutaman kymmenen kilometrin päässä Chicagon suurkaupungista.
Washington Post on laskenut yhteen tämänvuotisia joukkoampumisia Yhdysvalloissa. Heidän laskujensa mukaan sellaisia ampumatapauksia, joissa on ampuja pois lukien kuollut tai haavoittunut neljä tai useampi ihmistä, on pelkästään tänä vuonna tapahtunut jo yli 300 kappaletta.
Meilläkin on tuoreessa muistissa toukokuun 24. päivän ampuminen Uvaldessa Teksasissa, jossa kuoli 19 lasta ja kaksi aikuista Robbin ala-asteella. Moni muistaa myös Buffalon joukkoampumisen, jossa valkoinen mies avasi tulen supermarketissa mustan asuma-alueen keskellä. Kymmenen kuoli ja tekijää odottaa mahdollisesti kuolemantuomio.