Aki Lindén HS:lle: Virusta on nyt joka paikassa

Korona-asioista vastaava perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd) on hyvin huolestunut Suomen pahentuneesta koronatilanteesta, Helsingin Sanomat kirjoittaa.
-Suomen tämän hetken koronaviruksen ilmaantuvuusluku ei kerro totuutta, koska testejä tehdään vähän. Mutta se kertoo paljon, että noin 50 prosenttia otetuista näytteistä on positiivisia. Se tarkoittaa, että virusta on aivan hurjasti liikkeellä. Virusta on nyt joka paikassa, Lindén sanoi.
Suomi on lopettanut kaikki pakolliset koronarajoitukset. Samalla sairaaloissa olevien koronapotilaiden määrä on noussut korona-ajan korkeimmalle tasolle. Myös kuolemia on enemmän kuin kertaakaan aiemmin pandemian aikana.
Toisaalta noin kolmasosa koronaa sairastavista potilaista on tullut sairaalaan alun perin muusta syystä kuin koronaviruksen takia.
Lindén arvioi, että koronaviruksen hoito vie sairaalakapasiteetista ainakin kymmenen prosenttia. Hänen mukaansa sairaaloilla on tiukka tilanne, mutta ne selviävät nykyisestä määrästä potilaita.
Merkkejä on kuitenkin siitä, että potilaiden määrä edelleen lisääntyy.
-Esimerkiksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä on tullut huolestuttavaa tietoa, että yli 60-vuotiaiden tartuntojen määrä on kaksinkertaistunut. Se enteilee, että 2–3 viikon kuluttua sairaalakuormitus kasvaa.
Lindén ei osaa vielä arvioida esitetäänkö jatkossa uusia rajoituksia vai ei.
-Voisin myös vedota ihmisiin, että pohdittaisiin, kannattaako nyt mennä kolmeksi tunniksi tungokseen, mutta en lähde nimeämään mitään tilaisuuksia, ettei tule väärää viestiä. Kuitenkin jos on vähänkään flunssan oireita, kannattaa välttää kontakteja.
Sitä, milloin koronavirus varmuudella hellittää, Lindén ei osaa arvioida.
-Moni arvioi, että kesä menisi suhteellisen hyvin mutta syksyllä tulisi uusi muunnos tai sitten tämä sama muunnos jatkuisi. Vai onko arvio sittenkin osittain enemmän toivetta? Sitäkään ei tiedetä varmuudella, tuoko sairastaminen paremman immuniteetin kuin rokotus. Tämä on pirullinen tauti.