Kurvinen maa- ja metsätalousministeriksi, Honkonen tilalle

Keskustan puoluehallitus, eduskuntaryhmä ja meppidelegaatio on kokoontunut torstaiaamuna valitsemaan puolueelle uuden maa- ja metsätalousministerin.

Ministeri meni vaihtoon, kun nykyinen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä ilmoitti ettei hän ole ehdolla enää ensi kevään eduskuntavaaleissa.

– Tein joku aika sitten ratkaisun, että en enää asetu seuraavissa eduskuntavaaleissa ehdolle ja siksi pidin itsestäänselvänä, että näin näkyvällä paikalla olevat henkilöt täytyy olla niitä, jotka ovat seuraavissa vaaleissa ehdolla, Leppä perusteli AlfaTV Uutisille.

AlfaTV Uutisten tietojen mukaan keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko esittää uudeksi maa- ja metsätalousministeriksi nykyistä tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvista.

Samalla Kurvisen tilalle nousisi keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen.

Keskusta vahvisti hetki sitten huhuissa olleet järjestelyt, eli Kurvinen nousee Lepän tilalle ja Honkonen Kurvisen tilalle.

Vaasan vaalipiiriä edustava, 35-vuotias Kurvinen on toisen kauden kansanedustaja Kauhavalta. Honkonen on 34-vuotias toisen kauden kansanedustaja Saarijärveltä, Keski-Suomen vaalipiiristä.

Toimitus

Toimitus