Anu Vehviläinen ei jatka puhemiehenä – tulossa kirja puhemiesajasta

Keskustan kansanedustaja Anu Vehviläinen ei tavoittele puhemiehen tehtävää eduskunnan kokoontuessa uusille valtiopäiville helmikuun ensimmäisenä päivänä. Vehviläinen kertoi asiasta tiedotteessaan.

-Olen tänään kertonut Keskustan eduskuntaryhmän jäsenille, että en ole käytettävissä eduskuntaryhmän ehdokkaaksi puhemiehen tehtävään helmikuun alussa.

Helmikuussa pidettävässä täysistunnossa valitaan eduskunnan puhemies ja kaksi varapuhemiestä.

-Tulin valituksi puhemieheksi Matti Vanhasen jälkeen hänen siirtyessään yllättäen valtiovarainministeriksi kesäkuussa 2020. Jo tuolloin pidin luontevana, että mikäli Vanhanen on käytettävissä puhemieheksi ministerin tehtävänsä jälkeen, minulle se käy hyvin. Toivonkin, että Keskustan eduskuntaryhmä asettaisi ehdolle puhemiehen tehtävään kansanedustaja Matti Vanhasen, Vehviläinen kuvaa.

-Olen kiitollinen kaikille kansanedustajille yli puoluerajojen, että olen saanut toimia tässä arvokkaassa tehtävässä reilun puolentoista vuoden ajan. Korona on vaikuttanut monin tavoin eduskunnan työskentelyyn ja puhemiehen tehtävään.

Vehviläinen kertoi myös, että hän tulee alkusyksystä ilmestyvässä kirjassa valottamaan laajemmin työtään puhemiehenä.

Toimitus

Toimitus