Arvio USA:sta: Putinin virheet ahdistavat hänet nurkkaan

Venäjän presidentti on monen arvion mukaan aliarvioinut Ukrainan kyvyn vastustaa hyökkäystä.

Samaa mieltä on entinen sotilastiedustelun yhdysvaltalainen ammattilainen ja asiantuntija Rebekah Koffler.

– Putin aliarvioi ukrainalaiset, heidän tahtonsa taistella, valtionjohdon tavan johtaa ja kansan valmiuden kuolla presidentti Volodymyr Zelenskyn puolesta, hän arvioi Fox Newsille.

Kofflerin mukaan Putin aliarvioi myös länsivaltojen vastatoimet, euroopplaiset, amerikkalaiset ja jopa sen, kuinka suuri osa venäläisistä on sotaa vastaan.

Länsivaltojen sanktioiden arvellaan niin ikään murentavan Putinin asemaa kotimaassaan. Oligarkit ovat huolissaan rahoistaan.

– Sanktiot vaikeuttavat Venäjän hallitsemista, kun ihmisten säästöt on pyyhitty pois, tehtaita aletaan sulkea, eikä korkean teknologian tuontituotteita enää saa. Ja tietenkin rahoitusalan eliitti on saanut selkäänsä kunnolla, arvioi Venäjän-politiikan professori Timothy Frye Columbian yliopistosta.

– Jossain vaiheessa Putin saattaa alkaa pelätä eliitin ja suuren yleisön reaktiota etsien ulospääsyä tilanteesta, mutta vielä emme ole siinä pisteessä, hän jatkaa.

Eräiden yhdysvaltalaislähteiden mukaan Venäjä arvioi sodan Ukrainaa vastaan kestävän kaksi viikkoa. Se aika on kulunut nyt umpeen.


	    
Toimitus

Toimitus