Brittitiedustelu: Venäjä ei ole kyennyt läpimurtoon, pulaa jalkaväestä

Venäjä on viikonlopun aikana jatkanut pyrkimyksiään vahvistaa asemiaan Etelä-Ukrainassa, Ison-Britannian puolustusministeriö kirjoittaa Twitterissä tiedustelulähteisiin nojaten. Uudesta voimanponnistuksesta huolimatta Venäjä on jatkanut hyökkäyksiään myös Donetskin alueella.
Venäjän suurin rintamamenestys Donbasissa viimeisen kuukauden aikana on ollut hyökkäys Bahmutiin. Venäjä on onnistunut etenemään kuitenkin vain kymmenen kilometriä koko tänä aikana.
Muualla Donbasissa Venäjä on yrittänyt läpimurtoa, mutta ei ole kyennyt etenemään kuin korkeintaan kolme kilometriä viimeisen kuukauden aikana. Ministeriö arvioi, että tämä on luultavasti huomattavasti vähemmän kuin Venäjällä oli suunnitelmissa alun perin.
Venäjä on käyttänyt alueella vahvaa tykistötulta, mutta ei ole kyennyt luomaan riittävässä määrin pystyvää taistelukuntoista jalkaväkeä. Tämä on johtanut siihen, ettei Venäjä ole kyennyt varmistamaan enemmän merkittävää etenemistä rintamalla.