Brittitiedustelu: Venäläiset edenneet viikossa noin viisi kilometriä päärintamallaan idässä

Brittien sotilastiedustelu kertoo tuoreimmassa raportissaan tilanteesta Ukrainassa seuraavaa:

-Venäjä todennäköisesti jatkaa hallinnan vahvistamista Lysitšanskissa ja koko Luhanskin alueella. Siitä pohjoiseen se on keskittänyt jäljelle jääneet idän ja lännen suunnan joukkonsa Iziumin linjalle. 

-Viimeisen viikon aikana venäläiset ovat edenneen viiden kilometrin verran päätietä E40 Iziumista, mutta vastassa on äärimmäisen päättäväinen puolustaja. 

-Venäjän itäiset ja läntiset joukot ovat noin kuudentoista kilometrin päässä Slovjanskin kaupungista. Kaupunkia on lähestymässä joukkoja myös etelän suunnasta.

Slovjanskia myös tulitettiin eilen rajusti, kuten olemme AlfaTV Uutisissa aikaisemmin kertoneet. 

Brittitiedustelun mukaan kaupungista on tulossa seuraava tärkeä taistelutanner kun koko Donbasin alueen kohtaloa ratkaistaan. 

Toimitus

Toimitus