Demariedustaja: Meillä on varaa nostaa eläkkeitä

SDP:n Kimmo Kiljunen eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 8. lokakuuta 2021. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

SDP:n kansanedustajien eläkealoitteen yksi allekirjoittajista Kimmo Kiljunen väittää, että Suomella on varaa korottaa pieniä työeläkkeitä.
“Hallitusohjelman laatimisen jälkeen eläkerahastot ovat kasvaneet yli 40 miljardia euroa. Koronaepidemiasta huolimatta parin viime vuoden aikana rahastojen reaalituotot ovat olleet yli 9 prosenttia vuodessa. Tämä on huomattavasti enemmän kuin 3 prosentin reaalituotto-oletus, jota käytetään rahastojen pitkän aikavälin kestävyysennusteissa.”, Kiljunen kirjoittaa Uuden Suomen puheenvuorossaan.
Hän muistuttaa, että hallitusohjelmaan on kirjattu kolmikantainen selvitys siitä, miten voidaan löytää ne keinot, joilla voidaan nostaa alle 1400 euron suuruisia työeläkkeitä.
“Se voitaisiin toteuttaa käyttämättä siihen pientä osaa eläkerahojen tuotoista”, Kiljunen kirjoittaa.
Kiljunen muistuttaa, että hallitus on parantanut kaikkien pienituloisimipien takuueläkkeitä 50 eurolla ja kansaneläkettä 34 eurolla. Kustannkset olivat 183 miljoonaa euroa.
“Vuonna 1995 eläkerahastovarat olivat 36 miljardia euroa ja hallitusohjelmaa laadittaessa vuonna 2019 jo 198 miljardia euroa. Sen jälkeen rahastot ovat jatkaneet kasvuaan käytännössä koskemattomina nykyiseen 241 miljardiin euroon. Rahastojen bruttokansantuoteosuus on noussut 38 prosentista yli 100 prosentin. Kansantuotteeseen suhteutettuna Suomen lakisääteiset eläkerahastot ovat maailman suurimmat”, Kiljunen kirjoittaa.
Demarikansanedustajien aloitetta on pidetty osin populistisena. Esimerkiksi Akavan työmarkkinajohtaja Katariina Murto muistutti, että työeläkenot ovat suuremmat kuin tulot ja järjestelmässä on siis jo nyt maksukorotuspaineita.
 
 

Toimitus

Toimitus