“Ei ole odotettavissa polttonesteiden hinnannousua nykytasolta”

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvistin mukaan pikaista helpotusta laukkaavaan inflaatioon ei ole tulossa.

– Inflaation kiihtyminen tasaantui odotetusti huhtikuussa, sillä bensan hinta on jopa hieman alentunut Ukrainan sodan käynnistymistä seuranneesta alkusokista. Merkittävästä suunnanmuutoksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan hintojen nousu jatkuu edelleen erittäin vauhdikkaana. Pikaista helpotusta ei ole luvassa, vaan isompi käänne inflaatiovauhdissa tulee vasta ensi vuoden alussa, arvioi Appelqvist.

Hänen mukaansa Inflaatiota hillitsi huhtikuussa bensan hinnan pieni aleneminen suhteessa maaliskuun ennätyksellisen korkeaan tasoon, eikä odotettavissa ole polttoaineiden hinnannousua nykytasolta.

– Jatkossa kuluttajahintojen nousu myös laaja-alaistuu, kun tuotantokustannusten kallistuminen puskee yhä useamman tuotteen hintaa ylöspäin. Erityisen vauhdikkaasti nousee nyt ruuan hinta, sanoo Appelqvist.

Hän varoittaa, että kesken oleva palkkakierros luo lisäuhan inflaatiolle.

– Toistaiseksi puuttuva pala suomalaisen inflaation kroonistumisessa on ollut palkkojen nousun kiihtyminen. Juuri nyt se on kuitenkin nyt uhattuna, ja riski on selvästi noussut sille, että sopimuskorotusten ankkuri irtaantuu, mikä saattaa johtaa kierteeseen, jossa sekä kuluttajahinnat että palkat nousevat rinta rinnan. Sellainen tilanne ei hyödyttäisi ketään, sanoo Appelqvist.

 

Alberto Claramunt

Alberto Claramunt