Ekonomisti taantumavaarasta: Synkkyyteen ei perusteita

Kontteja lastataan Vuosaaren satamassa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Huolet energian riittävyydestä, hintojen noususta ja pörssikurssien alavireisyydestä eivät     anna aihetta synkistelyyn, uskoo ekonomisti.
– Olen luottavainen, että pullonkaulat helpottavat. Näkisin, että kyseessä on väliaikainen hintojen nousu, arvioi Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) ekonomisti Sanna Kurronen AlfaTV Uutisille.
Markkinoilla on spekuloitu, että talouttamme kohtaisi yksi ikävimmistä ilmiöstä, stagflaatiosta: hintojen nousun rinnalla talouden kasvu alkaa hyytyä.
– Stagflaatio vaatisi pidempiaikaisen hintakierteen. Siihen en nyt juuri usko, Kurronen vastaa.
Hänen mukaansa suomalaiset saavat kuitenkin varautua esimerkiksi sähkön korkeaan hintaan talvella. Syynä ovat tuotannossa olevat pullonkaulat ja talvi, joka lisää energian kysyntää.
Kurrosen mukaan energian hintaan ovat nostavasti vaikuttaneet energiavarastojen niukkuus,  pandemian helpottaminen ja päästökauppa. Kurronen kuitenkin huomauttaa, että myös Kiinassa ja USA:ssa energian hinnat ovat nousseet, vaikka nämä maat eivät sovella päästökauppaa.
Miten käy palkkakierroksen?
Samaan aikaan kun inflaatio kiihtyy, Suomessa aloitellaan palkkaneuvotteluita. Kurronen arvioi, ettei noussutta inflaatiota aiota ulosmitata korkein palkankorotuksin, koska inflaation pysyvyyteen ei uskota.
Kurrosen mielestä oleellista olisi, että yleiskorotukset pysyisivät matalina ja varaa jätettäisiin ala- ja yrityskohtaisiin korotuksiin.
– Voimme nähdä joillakin aloilla pieniä, toisilla taas merkittäviä korotuksia. Tarvitsemme tässä ajassa joustoja, kun alakohtaiset erot voivat olla suuria, Kurronen sanoo.
Hän ei usko, että talouden kuva olisi synkistynyt niin paljon, että Suomen kasvuennusteita pitäisi laskea.

Toimitus

Toimitus