Eläkejohtaja ihmettelee: Aikooko EU näivettää puolustusteollisuuden rahoituksen?

LKS 20211029 Varman toimitusjohtaja Risto Murto Jotta EU olisi vahva- seminaarissa Helsingissä 19. elokuuta 2021 LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

EU:n kestävän rahoituskriteeristön taksonomiasäädökset herättävät kummastusta. Suomen hallitus päätti vastustaa EU:n komission taksonomiaehdotusta peläten sen vievän metsänhoidollista päätäntävaltaa kansallisvaltiolta EU:lle.
Nyt taksonomia, joka ohjaa rahoitusta kestäviin kohteisiin, herättää huolta puolustusteollisuuden kehityksen näkökulmasta. Suomen suurimpiin institutionaalisiin sijoittajiin kuuluvan työeläkeyhtiön Varman toimitusjohtaja Risto Murto varoittaa EU:ta sinisilmäisyydestä.
– Voiko vastuullinen sijoittaja tai pankki rahoittaa tulevaisuudessa puolustusteollisuutta? Esimerkiksi EU:n valmistelussa olevassa sosiaalisessa taksonomiassa puolustusteollisuus luokiteltu haitalliseksi tupakan ja uhkapelien rinnalla, Murto kirjoittaa yhteisöpalvelu Twitterissä.
Murto on jakanut twiittaukseensa Financial Timesin artikkelin. Siinä arvioidaan “EU:n vaarantavan oman turvallisuutensa linjatessaan puolustusteollisuuden yhreiskuntaa vahingoittavaksi alaksi.”
FT muun muassa huomauttaa, että saksalainen pankki Landesbank teki kaikessa hiljaisuudessa päätöksen vetää sijoituksensa pois puolustusteollisuudesta.

Toimitus

Toimitus