Elina Valtonen: Hallituksen tulisi muistaa, että kriisi voi jatkua pitkään

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Elina Valtonen perää hallitukselta varautumista pidempään taloudelliseen alamäkeen. Hänen mukaansa menolisäyksissä pitäisi käyttää tarkkaa harkintaa, koska pahemmat ajat voivat olla vasta edessä päin.

– Kantaisin huolta siitä, että tämä kriisi ei ole tässä, varsinkin jos tukee taantuma Eurooppaan. Että nyt laitetaan kaikki rahat peliin, tätä pitäisi välttää, Valtonen sanoi AlfaTV:n Sanna Ukkola livessä.

Valtosen mukaan hallitus kasvatti pysyviä menoja pandemian varjolla liikaa. Esimerkkeinä hän mainitsi oppivelvollisuuden laajentamisen ja maakuntauudistuksen.

Kokoomus on Valtosen mukaan valmis puolustusmenojen kasvattamiseen, mutta tekisi samaan aikaan uudistuksia, jolla Suomen alijäämäinen julkinen talous voitaisiin kääntää ylijäämäiseksi edes keskipitkällä aikavälillä. Hän muistutti Suomen verrokkimaiden Ruotsin ja Saksan olevan Suomeen nähden paremmassa kunnossa.

SDP:n kansanedustaja Mika Karin mukaan hallitus on toiminut poikkeuksellisissa oloissa ensin taistellessaan pandemiaa vastaa ja nyt ottaessaan iskua Venäjän aloittamasta sodasta.

– Meillä on työllisyysaste korkealla tasolla. Talouden elävöittämistä toki tarvitaan, mutta sen liikkumisvaraa rajoittaa pandemia ja sota.

– Talouden tasapaino on osa huoltovarmuuutta ja varmasti hallituksella on lääkkeensä.
Jatkossa joudumme suhteuttamaan tuloja ja menoja toisin kuin on totuttu, Kari vastasi.

Valtiovarainministeriö on todennut, että parin viikon kuluttua alkavassa kehysriihessä talouden menotarpeita pitää tilkitä joillakin menoleikkauksilla. Karin mukaan tähän tasapainottamiseen ollaan valmiita.

Kari ei halunnut keskustelussa tuoda esiin omaa Nato-kantaansa, vaan odottaa valtiojohdon valmistelua sekä eduskunnan käsittelyä.

– Paluuta aikaisempaan, sellaiseen kuin muistamme, ei ole. Meidän pitää arvioida turvallisuusympäristö, ja sitä olemme aiemminkin tehneet, Kari muotoili vahvistaen, että puolustusrahoja lisätään.

Valtonen huomautti, ettei Nato ole vastaus kaikkiin huoliin, mutta jäsenyys olisi ennen kaikkea pitkällä tähtäimellä Suomea ja Itämeren aluetta vakauttava ratkaisu.

Kysymykseen, uskooko hän, että Suomi on vuoden päästä Naton jäsen, Valtonen vastasi:

– Uskon niin. Uskon, että Nato-juna on lähtenyt liikkeelle, Valtonen arvioi.

Katso Sanna Ukkola live kokonaisuudessaan tästä.

Toimitus

Toimitus