Energiateollisuus ry tyrmää Peter Lundin asiantuntijanäkemykset radion Ykkösaamussa

Yksi viikon suuria uutisia oli se, että Olkiluodon ydinvoimalassa saatiin vihdoin kolmas reaktori toimimaan – ja kuten sieltä luvattiin, alkaa se tuottaa sähköä tammikuussa. Ensin kolmenkymmenen prosentin teholla ja kesäkuussa 2022 ”säännöllisesti”. 

Liekö sitten sattumaa, mutta aatonaaton radion Ykkösaamu Yle Radio 1:ssä kutsui studioon Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professorin Peter Lundin. Toimittaja Marja Ala-Kokon tekemän haastattelun perusteella ydinvoimassa ei ole oikeastaan mitään hyvää. Lund luetteli pitkän listan uhkia, korkeita kustannuksia ja mahdollisia väärinkäytöksiä, mitä ydinenergian eri vaiheisiin liittyy. Koska kaikki hyvinä pidetyt puolet jäivät kertomatta, soitti AlfaTV Uutiset Energiateollisuus ry:n toimitusjohtajalle Jukka Leskelälle. 

Leskelä ymmärsi, miksi verenpaine saattoi nousta lähetystä kuunnellessa. Leskelän mukaan:

-Jokaisessa aihealueessa ydinvoimaa käsiteltiin täysin yksipuolisesti ja jokaisessa jätettiin kertomatta, miten asiaa nyt hoidetaan. En ymmärrä, miksi tällainen näkökulma haluttiin tuoda esille.

-Ydinvoiman elinkaaren aikaiset tuotantokustannukset ovat korkeammat kuin joidenkin uusiutuvien, erityisesti maatuulivoiman. Lisäydinvoima kuitenkin laskee markkinoilla hintoja eikä nosta. Tarvitsemme eri tavoin tuotettua päästötöntä sähköä. Yritykset investoivat ydinvoimaan, ei valtio. Yritykset hankkivat rahoituksen. Ydinvoima ei myöskään ole esteenä uusiutuvan sähkön investoinneille. Suomi on tästä erinomainen esimerkki, meille tulee erittäin paljon uusiutuvaa ydinvoiman rinnalle.

Harhaanjohtavaa tietoa pienreaktoreista

-Pienreaktoreja käsiteltiin täysin harhaanjohtavasti. Niissä professori Lund ei näköjään ole minkäänlainen asiantuntija. Hän väitti että asiantuntemuksemme Suomessa olisi siltä osin heikko. Meillä on kuitenkin esimerkiksi VTT:llä ja LUT:ssa vankkaa osaamista ja kehitystyötä tältä osin. 

Ohjelmassa kuultiin Leskelän mukaan täysin käsittämättömiä väitteitä myös siitä, että pienydinvoiman osalta turvallisuuskysymykset sivuutettaisiin. Esimerkkinä asiantuntijasta vastaamaan näihin asioihin Leskelä kertoi VTT:n tutkija Ville Tulkin, joka tunnetaan myös vihreänä poliitikkona.

Ydinjäte

Suomen ydinjäteongelman ratkaisu on Onkalo, Eurajoella Olkiluodon ydinvoimalaitosalueella rakenteilla oleva ydinjätteen maanalainen loppusijoitustila. Onkalon odotetaan valmistuvan vuonna 2025. Leskelä kritisoi Lundin näkemyksiä:

-Ydinjätteen osalta hän antoi myös virheellisen kuvan asian hoidon tilasta Euroopassa. On totta, että lopullisesti asiaa ei ole ratkaistu. Mutta ei ole totta, että tarvittaisiin kymmeniä Onkaloita Eurooppaan. Väitteet Onkalosta ja jääkaudesta ja vihjaukset siitä, että turvallisuus sivuutettaisiin poliittisilla syillä, olivat hävyttömiä.

Kaivostoiminta

Kaivostoiminnan Leskeläkin näkee ongelmallisena:

-Kaivostoiminta kehitysmaissa on valitettavasti usein ongelmallista. Uraanikaivostoiminnassakin on parannettavaa. Sama pätee myös muuhun kaivostoimintaan, olipa kyse uusiutuvan energian, kännyköiden tai auton akkujen materiaalien louhintaan. 

-Ydinala valvoo toimintaa koko ketjun läpi, mukaanlukien kaivostoiminta, polttoaineen jalostus ja valmistus. Asia on tältä osin hyvin hallussa suomalaisten voimaloiden polttoainehankinnan suhteen, ainakin jos sitä vertaa mihin muuhun toimintaan hyvänsä, jossa on globaali toimitusketju ja kaivostoiminta mukana.

-Vihjailut ydinvoiman ja ydinaseteollisuuden yhteydestä olivat myös varsin yksipuolisia. Ydinmateriaaleja seurataan ja valvotaan erittäin tarkasti. 

Ilmastoystävällisyys

Leskelä näkee tärkeänä tuoda esille, että on juuri valmistunut paljon raportteja, joissa vertaillaan eri sähköntuotantomuotojen ilmasto-, ympäristö- ja turvallisuusvaikutuksia keskenään. Ydinvoima on joka suhteessa todettu vähintään yhtä hyväksi kuin parhaat uusiutuvat energiamuodot.

-Näitä selvityksiä on tehty niin EUn taksonomiatyön taustaksi kuin laajemmin kansainvälisesti. Ilmeisesti tämä epämiellyttävä totuus harmittaa joitakin perinteisesti ydinvoimaan erittäin kriittisesti suhtautuvia tahoja.  Onneksi monet toimivat myös järkevästi: kun faktat muuttuvat, muutetaan mielipidettäkin. Valitettavasti kaikista ei näytä olevan siihen. Haastattelu oli kuin tunkkainen tuulahdus 1980-luvulta.

Energiateollisuus ry edustaa yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja.

Toimitus

Toimitus