EU ja Intia sopimukseen – erimielisyyttä silti Venäjän suhteen

Intia ja Euroopan unioni ovat sopineet yhteisen kauppa- ja teknologianeuvoston perustamisesta. Asiasta kertoivat Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja Intian pääministeri Narendra Modi tänään maanantaina Delhissä, Euroopan komissio tiedottaa.
Uusi yhteistyömekanismi mahdollistaa molemmille osapuolille keinoja kauppaan, luotettuun teknologiaan ja turvallisuuteen liittyvien haasteiden torjumiseen ja syventää EU:n ja Intian yhteistyötä näillä osa-alueilla.
Molempien osapuolten mielestä geopolitiikan nopeat muutokset korostavat tarvetta syvemmälle strategiselle sopimiselle.
Muiden muassa Euroopan unioni ja Yhdysvallat ovat asettaneet ennennäkemättömiä pakotteita Venäjälle sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Intia sen sijaan ei ole tuominnut Venäjän hyökkäystä eikä asettanut pakotteita sille.
Länsimaat ovat osoittaneet turhautumista asian suhteen, sillä Intia on maailman toiseksi väkirikkain valtio ja maailman suurin demokratia. Länsimaat pitävät Intiaa tärkeänä liittolaisena Aasiassa, kun ne pyrkivät vastaamaan Kiinan kasvavaan valtaan.
Euroopan unioni on Intian kolmanneksi suurin kauppakumppani heti Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen.
Aiemmin EU on tehnyt vastaavan sopimuksen vain Yhdysvaltojen kanssa.
Ennen Euroopan unionia, Iso-Britannia ja Yhdysvallat ovat ehtineet tehdä uusia sopimuksia Intian kanssa tämän kevään aikana. CNN kirjoittaa, että Intia on antanut lännelle opetuksen kansainvälisestä diplomatiasta.