EU varautuu nouseviin kaasunhintoihin

LEHTIKUVA / GREENPEACE HAND-OUT / tt /

Euroopan unionin johtajat keskustelevat tänään strategisista kaasuvarannoista monien maiden kärvistellessä korkeissa sähkönhinnoissa, kertoo Reuters. Maailmankaupan piristyessä ja köyhien maiden rikastuessa, maakaasun tuotanto ei ole lisääntynyt samaan tahtiin. Tämä näkyy kuluttajien kukkarossa kohonneina hintoina.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen puhui tänään medialle vieraillessaan Virossa. Hän kertoi, että Euroopan Unionin maiden johtajat keskustelevat strategisista kaasuvarastoista tänään illallistapaamisessa Sloveniassa.

Von der Leyen korosti, että kaasuvarastot ovat vain lyhyen tähtäimen tavoite, tärkeämpää on rakentaa uusiutuvia energialähteitä. Omalla energiatuotannollaan Euroopan unioni vähentää riippuvuuttaan tuontienergiasta. Pääosa Euroopan unionin käyttämästä kaasusta tulee muualta, erityisesti Venäjältä, mutta myös Norjasta.

Energiariippuvuus Venäjästä puhutti myös kansanedustajia YLEn  A-Studio-ohjelmassa. Ohjelmassa vierailleet kokoomuksen Kai Mykkänen, keskustan Matti Vanhanen ja vihreiden Iiris Suomela olivat yhtä mieltä siitä, että on Suomen ja Euroopan etu vähentää energiariippuvuutta muista maista.

Mykkänen korosti ydinvoiman tärkeyttä energiaomavaraisuuden takaamisessa. Hän arvioi myös, että öljy- ja kaasuriippuvuudesta päästään eroon, kun Suomesta tulee viidentoista vuoden kuluttua hiilineutraali.

Sekä Vanhanen että Suomela miettivät Venäjän tulevaisuutta. Venäjä on riippuvainen fossiilisten polttoaineiden myynnistä. Molemmat pohtivat Venäjän vakautta tulevaisuudessa, kun tulot fossiilisista polttoaineista romahtavat.

Toimitus

Toimitus