Euroopan pankit varautuvat kyberhyökkäyksiin ja pakotteisiin

Euroopan rahoitussektori reagoi voimakkaasti tänään torstaina Venäjän Ukrainaan kohdistamaan hyökkäykseen.
Suurimpien pankkien osakkeet tippuivat pörssien avauduttua tänä aamuna. Eurooppalaisten pankkiosakkaiden indeksi tippui 5,6 prosenttia aamupäivän aikana. Pankkiosakkeiden lasku oli jyrkempää kuin muiden osakkeiden keskimäärin (3,4 %).
Kovimman iskun ottivat vastaan sellaiset pankit, jotka toimivat Venäjällä. Esimerkiksi itävaltalainen Raiffeisen Bank Internationalin osake tippui 16,5 prosenttia, Reuters kirjoittaa.
Useat pankit tiedottivatkin, että ne ovat tehneet toimia tilanteen takia.
Saksalainen rahoittaja Allianz kertoi, että se jäädytti Venäjän valtion joukkovelkakirjalainat ja brittirahoittaja Lloyds ilmoitti varautuneensa kyberhyökkäyksiin.
Deutsche Bank kertoi, että se on varautunut moniin mahdollisiin tilanteisiin.
Eurooppalaiset pankit ovat kaikkein haavoittuvimpia pankkeja maailmassa suhteessa Venäjään. Näin on erityisesti Ranskan, Italian ja Espanjan pankkien kanssa.
Saksalainen rahoitusalan sääntelyviranomainen BaFin kertoi pitävänsä tilannetta tiukasti silmällä.
Pankit varautuneet pakotteisiin
Euroopan unionin johtajat päättävät tänään uusista Venäjän vastaisista pakotteista. Näihin lukeutunee rahavarantojen jäädyttäminen ja venäläisten pankkien pääsyn estäminen Euroopan rahoitusmarkkinoille.
Sekä Deutsche Bank että Allianz kertoivat olevansa valmiit noudattamaan pakotteita, vaikka molemmilla on toimintoja Venäjällä.
Venäjällä on suurempi merkitys Euroopan unionin taloudelle kuin Yhdysvaltojen taloudelle.
Venäjä on Euroopan unionin viidenneksi suurin kauppakumppani viiden prosentin osuudella kaikesta kaupasta. Yhdysvaltojen kauppa Venäjän kanssa on sen sijaan vain alle prosentin Yhdysvaltojen ulkomaankaupasta.
Pankit pelkäävät Venäjän hyökkäyksen vaikutusten leviävän laajemmin maailmanmarkkinoille lähiaikoina.