Fauci: Omikron saattaa olla pandemiavaiheen loppu

Omikron saattaa olla koronapandemian viimeinen suuri aalto, ellei uutta immuniteettia kiertävää muunnosta ilmaannu, arvioi infektiotautien instituutin pääjohtaja Anthony Fauci Yhdysvaltain terveysvirastosta. Fauci toimii Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin neuvonantajana lääketieteellisissä asioissa.
Fauci oli kuitenkin varovainen sanoissaan. Ei voida vielä arvioida, muuttuuko koronaviruspandemia helpommin hallittavaksi endeemiseksi sairaudeksi, CNN kirjoittaa.
-Toivon, että asia on niin, Fauci sanoi.
Endeeminen sairaus on jatkuvasti läsnä väestössä, mutta ei tartuta hälyttävän suuria määriä ihmisiä eikä siitä aiheudu samanlaista haittaa yhteiskunnalle kuin pandemiasta.
Koska omikron-muunnos on helposti tarttuva, mutta ilmeisesti aiheuttaa vähemmän vakavia oireita kuin aiemmat muunnokset, se saattaa olla merkki siitä, että covid-19-pandemia on matkalla kohti endeemistä vaihetta.
-Mutta niin tapahtuu vain, jos emme saa uutta muunnosta, joka kiertää aikaisemman muunnokset immuunivasteen, Fauci sanoi Maailmantalousfoorumin tapahtumassa.
Fauci piti onnekkaana, ettei omikronilla ollut joitain samoja ominaisuuksia kuin deltalla. Hän oli kuitenkin huolissaan sairastuneiden suuresta määrästä, joka tekee tilanteesta vaikean lievemmistä oireista huolimatta.
-Jää vielä avoimeksi kysymykseksi, onko omikron sellainen immuniteetin tuova muunnos, jota on toivottu, koska koronaviruskannoissa on niin paljon muuntelua ja uusia muunnoksia syntyy edelleen, Fauci sanoi.
Se ei tarkoita, että ihmisten tulisi tarkoituksella tartuttaa itsensä. Lääkärit pitävät sitä huonona ajatuksena muun muassa sen takia, että moni sairastuu vakavasti, vaikka tiedossa ei olisi perussairauksia. Henkilö, joka tarkoituksella tartuttaa itsensä, voi levittää tautia riskiryhmään kuuluviin henkilöihin. Kyse ei ole vain pahasta flunssasta.