Haavisto: Ukrainan sota voi aiheuttaa nälänhädän Pohjois-Afrikassa

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) on maanantaina osallistunut Brysselissä pidettyyn EU-ulkoministerien kokoukseen, jonka yhtenä pääaiheena on Ukrainalle annettava lisäapu.
Haavisto oli suomalaisille toimittajille pitämässään tiedotustilaisuudessa vähäsanainen mahdollisesta uudesta aseavusta.
– Olemme nyt sellaisessa tilanteessa, jossa Venäjä on uhannut katkaista asekuljetukset, joten siitä on seurannut, että kovin paljon ei puhuta siitä, millaista aseistusta mistäkin maasta ja mitä reittiä pitkin maahan kuljetetaan, Haavisto totesi.
Samoin Haavisto ei paljastanut juurikaan uusien talouspakotteiden mahdollisista kohteista.
– Siitä ollaan vaitonaisia, että mitä ja ketä ne tulevat koskemaan, jotta kukaan kukaan ei ehdi viedä varojaan ja omaisuuttaan turvaan.
Haaviston mukaan monet maat haluavat kohdistaa Valko-Venäjään yhtä raskaita pakotteita kuin Venäjään kohtaan, sillä maa on sallinut Venäjälle sodankäynnin alueeltaan käsin ja tukenut hyökkäystä Ukrainaan.
Kokouksessa nousi esiin monen Euroopan maan riippuvaisuus venäläisestä maakaasusta.
– Suomen linjana on ollut, että ei ole mielekästä saattaa mitään EU-maata syvälle vaikeuksiin EU-maiden omien päätösten kautta. Täytyy katsoa tarkkaan mitkä maakohtaiset vaikutukset ovat, Haavisto vastasi kysymykseen mitä EU aikoo tehdä Venäjän kaasun suhteen.
– Totta kai Suomellakin on suunnitelmat siltä varalta, jos putkesta ei enää tule maakaasua.
Venäläisen kaasun korvaamisessa nesteytetyllä LNG-kaasulla on Haaviston mukaan haasteena hinta ja satamien kapasiteetit.
– Kaikilla alueilla ei ole riittävää infraa.
Kaasun lisäksi Venäjä on merkittävä viljantuottajamaa, samoin kuin Ukraina. Sodalla voikin Haaviston mielestä olla kauaskantoiset seuraukset muuallakin kuin Euroopassa.
– Se vaikuttaa erityisesti Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan tilanteeseen. Useat ministerit povasivat omissa puheenvuoroissaan tulevaa nälänhätää Pohjois-Afrikkaan viljan saatavuuden ja hintojen vuoksi, Haavisto totesi.