Hallitus päätti: Suomelta rynnäkkökivääreitä ja kertasinkoja Ukrainaan – “Käypää materiaalia”

Suomi on maanantaina päättänyt lisätä apuaan Ukrainalle, ja nyt apuun on lisätty myös sotilastarvikkeita.
Suomi lähettää Ukrainaan muun muassa 2 500 rynnäkkökivääriä ja 1 500 kertasinkoa. Lisäksi uuteen apupakettiin kuuluu 150 000 patruunan ohella 70 000 ruokapakkausta ukrainalaisille sotilaille.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) ei alkuillan tiedotustilaisuudessa halunnut tarkentaa tietoja sinkojen ja rynnäkkökiväärien merkeistä ja malleista.
– Ne ovat käypää materiaalia, Kaikkonen kuittasi.
Kaikkonen perusteli nyt valikoituja aseavustuksia sillä, että Suomessa on “harkittu oman puolustuksen tarpeet ja arvioitu mitä Ukraina tarvitsee”.
– Ukraina on toimittanut toivelistoja eri puolille Eurooppaa, myös Suomeen.
Kaikkosen mukaan apupaketti lähtee Puolan kautta Ukrainaan keskiviikkona. Apupaketista informoitiin etukäteen eduskunnan puolustus- ja ulkoasiainvaliokuntia.
Kaikkonen totesi sekä Ruotsin että erityisesti Saksan aikaisempien linjanmuutosten eli päätösten lähettää sotamateriaalia Ukrainaan olleen “merkittäviä”.
Tiedotustilaisuudessa pääministeri Sanna Marin (sd) vetosi suomalaisiin, että tavallisiin Suomessa oleviin venäläisiin ja venäläistaustaisiin ei kohdistettaisi minkäänlaisia kostotoimenpiteitä.
– (Ukrainan sota) ei ole tavallisten venäläisten päätös, Suomessa ei ole tilaa ilkivallalle venäläisiä kohtaan.
Marinin mukaan aseavusta Ukrainaan päätettiin hallituksessa yksimielisesti.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) kertoi tiedotustilaisuudessa Ranskan presidentin Emmanuel Macronin soittaneen Venäjän presidentille Vladimir Putinille ja esittäneen toiveen, että Venäjä välttäisi iskuja siviilikohteisiin.
Puolustusministeri Kaikkonen puolestaan totesi, että Nato-mailla ei ole suunnitelmia lähettää sotilaita Ukrainan avuksi.