HESY: Lemmikkien hylkäysbuumi on täyttä totta – kaneja ja koiria hylätään nyt eniten

Korona-ajan lemmikkibuumia seuraa nyt lemmikkien hylkäämisbuumi. Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry:ssä ilmiö on läsnä päivittäin, koska järjestön päätoiminta-alueena on juuri kodittomien eläinten auttaminen.

Johtava eläintenhoitaja Marika Stillman HESYstä kertoo AlfaTV Uutisille, että tällä hetkellä kaneja ja koiria hylätään kaikkein eniten. Kaneja paitsi päästetään luontoon, niitä löytyy myös hylättyinä esimerkiksi pahvilaatikoissa roskakatoksista. Kissoja hylätään vähemmän kuin tavallisesti, mutta pieneläimiä kuten marsuja hylätään nyt runsaasti.

-Määrällisesti niin sanottuja sosiaalitapauksia on ollut enemmän, Stillman kuvaa.

Kaikille hylätyille eläimille ei riitä tiloja

Kaikkia hylättyjä eläimiä HESY ei pysty edes ottamaan. Stillmanin mukaan resurssit ja paikat eivät riitä. Osa eläimistä sijoitetaan turvallisuussyistä toiselle puolelle Suomea, jotta esimerkiksi eläimelle vaarallinen entinen omistaja ei törmää eläimeen kadulla.

Pääosin lahjoitusvaroin toimiva HESY hoitaa keskimäärin noin 500 lemmikkieläintä vuodessa. Moni eläin löydetään tai huostaanotetaan kurjassa kunnossa. Kun löytöeläin saapuu HESYn huostaan, eläin päätyy heti niin sanottuun eläinlääkäriprosessiin, johon kuluu kaikkiaan kuukausi. Eläin rokotetaan, tunnistusmerkitään, leikataan (mikäli sitä ei ole jo tehty) ja madotetaan.

-Kun eläimet lähtevät uusiin koteihinsa, lemmikit ovat kliinisesti terveitä, Stillman sanoo.

Korona-aikana hankittu lemmikki ja käytösongelmat

Moni on joutunut lemmikkinsä kanssa ongelmiin koronarajoitusten hellitettyä. Omistajan alituiseen läsnäoloon tottunut lemmikki on alkanut tuhota kotia tai käyttäytyä muuten ongelmallisesti omistajan siirryttyä etätöistä lähityöhön.

-Ehdottomasti tärkeää on, että yksinoloa harjoitellaan ennen kuin sinne töihin mennään. Ettei käy niin, että eläin on ollut pitkään yhdessä kotona omistajansa kanssa ja yhtäkkiä eläin joutuu olemaan työpäivän mittaisen ajan yksinään kotona. Onhan se raskasta oikeastaan mille tahansa eläimelle, Stillman sanoo.

Stillman painottaa, että eläimelle pitää järjestää tekemistä kotona ja miettiä eläimen tarvitsemaa liikuntaa, apua ongelmiin kannattaa pyytää myös ammattilaisilta. Käytösongelmat ovat yleensä, tavalla tai toisella, omistajan aiheuttamia.

Mitä lemmikkiä hankkivan tulisi ottaa huomioon?

Stillman korostaa, että lemmikin hankinta tuo suuren muutoksen ihmisen elämään.

-Harkitse lemmikin hankintaa tarkkaan, selvitä lemmikistä kaikki mahdollinen tieto. Omat resurssit on tärkeää ottaa ennakkoon huomioon eli riittääkö aika ja riittääkö raha. Olethan varmasti motivoitunut hoitamaan ja huolehtimaan rahallisesti lemmikistä koko lemminkin elämän ajan. Sanoisin, että lemmikin hankkimista pitää harkita ja harkita, ja vielä edelleen harkita, Stillman painottaa.

HESYltä lemmikin adoptoivilta vaaditaan, että uudet omistajat sitoutuvat tarjoamaan lemmikille lajityypillistä elämää.

 

Toimitus

Toimitus