HS: Kannatusmuutokset pieniä, kokoomus vahvisti johtoasemiaan

Kokoomusta äänestäisi 24,4 prosenttia äänioikeutetuista, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, Helsingin Sanomien tänään julkaistu mielipidemittaus kertoo. Kokoomus vahvisti asemiaan hiukan edelliseen gallupiin nähden, kun sen kannatus kasvoi 0,3 prosenttiyksikköä.
Edellisen kerran kokoomuksen kannatus on ollut yhtä suurta vuonna 2009, jolloin puolueen kannatus käväisi 24,7 prosentissa.
Puolueiden kannatusluvuissa ei ole tapahtunut suurta muutosta edelliseen gallupiin nähden. Kokoomuksen takana kakkospaikkaa pitää edelleen pääministeripuolue sosiaalidemokraatit 19,4 prosentin kannatuksella. Sosiaalidemokraatit oli gallupin suurin nousija, kun se kellotti 0,7 prosenttiyksikköä korkeamman tuloksen kuin edellisessä gallupissa.
Pitkällä aikavälillä sosiaalidemokraattien kannatus ei ole muuttunut kovin paljon. Se on heilahdellut gallupista toiseen pienillä kannatuseroilla jo vuoden ajan.
Kokoomuksella on selkeä kaula sosiaalidemokraatteihin ja sosiaalidemokraateilla on yhtä selkeä kaula kolmanneksi suurimpaan puolueeseen perussuomalaisiin. Perussuomalaisia äänestäisi nyt 14,5 prosenttia kansalaisista. Muutosta edelliseen gallupiin on 0,9 prosenttiyksikköä, mikä tekee puolueesta gallupin suurimman putoajan.
Myös seuraavina tulevien keskustan, vihreiden ja vasemmistoliiton kannatuksessa tapahtui pientä laskua. Keskustaa äänestäisi nyt 12,2 prosenttia äänestäjistä, vihreitä 8,9 prosenttia ja vasemmistoliittoa 7,5 prosenttia.
Puoluekannatuskyselyn toteutti Kantar TNS Helsingin Sanomien toimeksiannosta. Tutkimusaineisto kerättiin 16.5.-10.6.2022 ja sen virhemarginaali on 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla.