HUS:n infektiotautien lääkäri HS:lle: Tilanne selvästi huononemassa

Avin tarkastajat ravintolassa tarkastamassa koronapasseja Helsingissä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Sairaalat joutuvat siirtämään leikkauksia ja kiireetöntä hoitoa koronan tieltä. Sairaanhoitopiireissä tilanne kuitenkin vaihtelee. HUS:n alueella koronan paine sairaaloissa on kuitenkin heikkenemässä.
– Tilanne selvästi on huononemassa. Itse uskon, että meidän tulee tehdä jotain toimenpiteitä, sanoo infektiotautien apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen Helsingin Sanomille.
Maanantaina Uudellamaalla oli 13 tehohoitopotilasta 40 erikoissairaanhoidossa. Koronkoordinaatioryhmän mukaan tilanne vaikeutuu hoidossa, jos luvut nousevat tehohoidon osalta 15:een.
HUS:ssa tilanne ei vielä siis ole ajautunut muun hoidon lykkäämiseen, mutta esimerkiksi Varsinais-Suomessa näin on jo tapahtunut. Turun yliopistollisessa sairaalassa on peruttu muutamia vaativamman kirurgian toimenpiteitä. Sellaisia voivat olla esimerkiksi sydän- tai syöpä­leikkaukset.
Maanantaina STM kertoi, että se valmistelee hybridistrategian mukaista hätäjarrua koronatilanteen taltuttamiseksi. Se merkitsi valtakunnallisten rajoitusten palauttamista.
 
 

Toimitus

Toimitus