IL: Puolueet kannattavat koronapassia sote-alalle

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Puolueet kannattavat laajasti koronapassin käyttöönottoa tai käyttöönoton tutkimista sote-alalla, kirjoittaa Iltalehti.
Aiemmin Lääkäriliitto ja THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta ovat ottaneet kantaa koronapassin puolesta sote-alan työpaikoilla. Myös sosiaali- ja terveysministeriö on kertonut pohtivansa koronapassin käytön laajentamista.
Kaikkein myönteisimmin asiaan suhtautuivat kokoomus ja liike nyt. Kokoomus on jo esittänyt, että hallitus valmistelisi tarvittavat lait.
Hallituspuolueet muistuttavat, että nykyisellään koronapassi on tarkoitettu vaihtoehdoksi koronarajoituksille ja se on voimassa tämän vuoden loppuun saakka. Puolueet katsovat, että jatkovalmisteluissa tulee harkita koronapassin käytön laajentamista.
-On syytä harkita vakavasti sitä, voitaisiinko koronapassia vaatia esimerkiksi vanhustenhuollon työntekijöiltä, jotka ovat suorassa asiakaskontaktissa, RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz kommentoi asiaa.
Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit eivät ole vielä muodostaneet kantaansa asiaan.
Kristillisdemokraattien edustaryhmän puheenjohtaja ja lääkäri Päivi Räsänen korostaa, että koronakysymyksissä linjaukset tulee tehdä lääketieteellisin perustein, ei poliittisin.
Nykylain mukaan työnantaja saa tiedon työntekijän rokotuksesta vain, jos työntekijä sen itse kertoo. Koronarokotteen kohdalla kokoomus, vihreät, vasemmistoliitto ja liike nyt katsovat, että työnantajalla täytyy olla oikeus saada tietää, onko työntekijä saanut koronarokotteen.
-Jos työntekijällä ei ole rokotusta ja hän työskentelee esimerkiksi teho-osastolla, syöpä- tai sydänpotilaiden kanssa tai vaikkapa päivystyksessä, on työnantajalla oltava mahdollisuus siirtää työntekijä toisiin työsopimustaan vastaaviin tehtäviin potilasturvallisuuden varmistamiseksi, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa sanoo.
Keskusta haluaa tarkastella asiaa tarkemmin, samoin SDP. Suurin hallituspuolue SDP on huolissaan myös työntekijöiden yksityisyyden suojasta.
Varovaisimmin asiaa kommentoi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio.
-Toivoisin hoitohenkilöstön olevan rokotettuja, mutta toisaalta en toivo rokottamattomille työpaikan menetyksiä, Tavio sanoo.
Mikään puolue ei sen sijaan kannata sitä, että hoito- tai hoivapalveluiden asiakkaalla tai hänen omaisellaan olisi oikeus tietää, onko häntä hoitava työntekijä rokotettu.
 
Lue lisää
SAK vastustaa koronapassia, vetoaa yksityisyydensuojaan

Toimitus

Toimitus