IL: Tampereelle virtaa yhä venäläisöljyä

Tampereen Sähkölaitos on tilannut suuria määriä öljyä Tampereen Naistenlahden öljyvarastoihin. Yksi öljyn toimittajista on on venäläisomisteinen Teboil, Iltalehti uutisoi.

Teboil on on ajautunut viime aikoina kovan kritiikin kohteeksi, sillä sen tuottoja ohjautuu Venäjälle.

Tampereen Sähkölaitoksen toimitusjohtaja Jussi Laitisen mukaan öljyä on tilattu useilta eri yhtiöiltä ja että taustalla on varautuminen tulevaan talveen ja kaasupulaan. Laitinen kertoo, että venäläisestä öljystä pyritään pääsemään jollain aikavälillä eroon.

Viime aikoina liikenteessä on havaittu, että monista Teboilin öljynkuljetusautoista on teipillä peitetty yhtiön logot ja värit. Laitinen kiistää, että esimerkiksi Tampereen Sähkölaitos olisi pyytänyt Teboilia peittämään autojensa logoja ja epäilee teippausten tapahtuvan Teboilin omasta toimesta.

Toimitus

Toimitus