IRC: Terveyskatastrofi uhkaa Ukrainaa

Kansainvälinen, Albert Einsteinin aikoinaan perustama, avustusjärjestö The International Rescue Committee IRC varoittaa, että siviilejä Ukrainassa uhkaa katastrofaalinen terveyskriisi, koska iskut terveydenhoidon kohteisiin estävät ihmisiä saamasta elintärkeää hoitoa ja lääkkeitä, näin kertoo CNN.

Tähän mennessä IRC:lle on raportoitu ainakin 64 eri iskusta terveydenhoidon fasiliteetteihin. 

Yli 4300 lasta on syntynyt sodan aikana ja useita kymmeniä tuhansia vauvoja lisää on tulossa, mutta koska Ukrainan terveysjärjestelmä on romahtamassa, ei vauvojen ja heidän äitiensä terveyttä voida taata. 

IRC:n terveysyksikön johtaja Mesfin Teklu kertoi kodeistaan pakoon joutuneiden ihmisten altistuvan koronalle, koska alle 40% ukrainalaisista on saanut rokotuksen. Uhkana on myös polio rokotusten keskeydyttyä sodan vuoksi. 

-Joillakin alueilla, kuten Ukrainan toiseksi suurimmassa kaupungissa Harkovassa, vain alle puolet ihmisistä on rokotettu poliota vastaan.

Myös tuberkuloosi ja HIV/AIDS ovat ollut ongelmana jo ennen sotaa Ukrainassa. IRC on huolissaan erityisesti näiden kolmen taudin leviämisestä kun konflikti vain pitkittyy eikä vettä, sanitaatiota ja hygieniaa saada kohennettua. IRC pyytääkin apua kansainväliseltä yhteisöltä, jotta pääsy terveydenhoidon piirin ei katkeaisi Ukrainassa. 

-Erityisesti kaikkien haavoittuvaisimpien ihmisten kuten naisten, lasten ja vanhusten täytyy tulla maailman johtajien priotiteettien kohteeksi, sanoi Mesfin Teklu.

Toimitus

Toimitus