Israelissa kuohuu: Saako tiedustelupalvelu jäljittää omikron-tartunnan saaneita 

Sunnuntaista alkaen Israelin armeijan alaisuudessa toimiva tiedustelupalvelu Shin Bet on saanut maan hallituksen päätöksellä jäljittää omikron-variantin tartuttamia ihmisiä maassa, uutisoi The Jerusalem Post. Näin on tapahtunut, vaikka maan korkein oikeus on aiemmin päättänyt, että tällainen toimintaa voidaan ottaa uudelleen käyttöön ainoastaan Israelin parlamentin säätämän uuden lain perusteella. Aiempi lainsäädäntö salli tiedustelupalvelun käytön koronavirustartuntojen seurannassa, mutta käytäntö muuttui viime heinäkuussa.
Israelin tietosuojaviranomainen sanoi tiistaina parlamentin ulko- ja puolustusvaliokunnalle, että Shin Bet -tiedustelupalvelun käyttö ei välttämättä ole oikeutettua.  Valiokunta järjestää nyt kuulemistilaisuuksia lainsäädäntöuudistusta varten, jolla laillistettaisiin Shin Betin harjoittama jäljittämistoiminta maassa mahdollisesti jo tulevana torstaina tai ensi viikolla.
Joukko kansalaisjärjestöjä on jättänyt maanantaina vetoomuksen Israelin korkeimpaan oikeuteen, jotta Shin Betin harjoittama jäljittäminen julistettaisiin laittomaksi.
 

Toimitus

Toimitus