Jaakko Iloniemi: Edessä on arkaluontoinen vaihe, mutta Nato haluaa Suomen
Pitkän linjan diplomaatti, ministeri Jaakko Iloniemi pohtii esseessään Helsingin Sanomissa turvatakuista tehtyjä sopimuksia ja niiden murentumista aikojen saatossa.
Iloniemi muistuttaa, että kahdenväliset sopimukset on tarvitteassa rikottu kriisitilanteessa.
“Historiallinen kokemus osoittaa, että tällaiset sopimukset ovat usein olleet lyhytikäisiä eivätkä ne ole estäneet väkivaltaisia konflikteja. Neuvostoliitto solmi 1930-luvulla hyökkäämättömyyssopimukset Suomen, Ranskan ja kolmen Baltian maan kanssa. Kaikki nämä sopimukset – Ranskan kanssa solmittua lukuun ottamatta – osoittautuivat merkityksettömiksi toisen maailmansodan alettua. Myös Saksan kanssa vuonna 1939 solmittu Molotov–Ribbentrop-nimellä tunnettu sopimus oli hyökkäämättömyyssopimus. Se päättyi Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941”, Iloniemi kirjoittaa.
Kahdenvälisiset turvatakuut ovat olleet Suomessa esillä kahdesta syystä: vaihtoehtona Nato-jäsenyydelle ja toisaalta turvana ns. harmaalle vyöhykkeelle, jossa Suomi pyrkii Naton jäseneksi, mutta ei ole vielä kollektiivisten takuiden piirissä.
Iloniemi muistuttaa mieliin myös “Budapest memorandumin” vuodelta 1994.
“Siinä Britannia, Ranska ja Venäjä takasivat – kukin erikseen eikä yhteisvastuullisesti – Kazakstanin, Ukrainan ja Valko-Venäjän turvallisuuden vastineena sille, että nämä maat luovuttivat Venäjälle niiden alueille jääneet Neuvostoliiton aikaiset ydinaseet”, Iloniemi kirjoittaa.
Nämä takuut eivät estäneet Venäjää hyökkäämästä Ukrainaan.
Iloniemi päätyy pitkässä kirjoituksessaan arvioon, että vahvan puolustusliiton jäsenyys on “Suomen turvallisuuden kannalta avainasia”. Iloniemi huomauttaa, että turvatakuisiin liittyy vastavuoroisuus: molempien – sekä takuiden antajan että saajan – on niistä hyödyttävä. Tämä logiikka täyttyy, jos Suomi liittyy Natoon, Iloniemi arvioi.
Hänen mukaansa on toki selvää, että jäsenhakemuksen jättämisen ja jäsenyyden lopullisen hyväksymisen välinen aika on arkaluontoinen vaihe, mutta:
“Asian puolustuspoliittiseen luonteeseen liittyy keskeisenä se, että olemalla valmis neuvottelemaan uudesta jäsenyydestä puolustusliitto ja sen jäsenet ovat todenneet jäsenen kutsumisen olevan niiden oman edun mukaista. Ei jäseniä kutsuta vain heikkojen suojelemiseksi vaan puolustusliiton ja sen jäsenten vahvistamiseksi. Suomen jäsenyys nähdään puolustusliittoa vahvistavana asiana eikä uutena lisärasitteena”, Iloniemi kirjoittaa.
