Joe Bidenin demokraateille povataan häviötä välivaaleissa

LEHTIKUVA / AFP Jim Watson

Yhdysvaltain välivaalit pidetään tänään. Vaalien suurin huomio kohdistuu kongressin vaaleihin, jossa äänestetään sekä kongressin alahuoneen eli edustajainhuoneen että ylähuoneen eli senaatin paikoista. Edustajainhuoneessa äänestetään uusiksi kaikki 435 edustajaa kaksivuotiselle virkakaudelle.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi eilen puheessaan, että Yhdysvallat kohtaa käännekohdan, jossa demokratia on vaarassa ja kehotti kannattajiaan äänestämään demokratian puolesta. Puolueettomat vaaliennustajat ovat sanoneet, että republikaanit saavat todennäköisesti noin 25 paikkaa edustajainhuoneessa, mikä on enemmän kuin tarpeeksi enemmistön saamiseksi.

Välivaaleja kutsutaan perinteisesti kansanäänestykseksi istuvan presidentin suosiosta, eikä presidentti Joe Bidenin kansansuosio povaa demokraateille hyvää. Republikaanit ovat syyttäneet Bidenin hallintoa erityisesti hintojen noususta ja rikollisuudesta. Kymmenet ehdokkaat ovat myös toistaneet Donald Trumpin perusteettomia väitteitä petoksesta vuoden 2020 vaalitappioon liittyen.

Jotkut vaalivilppiin uskovista voivat päätyä kuvernööriksi tai vaalijärjestäjiksi nk. vaa’ankieliosavaltioihin ja olla keskeisessä roolissa tulevissa vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Trump on toistuvasti vihjannut, että hän saattaa asettua uudelleen presidentiksi ja sanoi kertovansa erittäin suuresta uutisesta lokakuun 15. päivä.

 

Toimitus

Toimitus