Jukka Tarkka: Anteeksi, mitä? – melkoista Nato-puhetta ministereiltä

Valtiotieteen tohtori, entinen kansanedustaja ja ulko- ja turvallisuuspolitiikan grand old man Jukka Tarkka kritisoi voimakkaasti kahta ministeriä tuoreessa Facebook-päivityksessään.

Tarkka kirjoittaa:

-On melkoista tuskaa seurata, kun ministereiksi päätyneet turvallisuusasioiden noviisit  joutuvat ponnistamaan itsestään ulos jotakin esimerkiksi Nato-jäsenyydestä. 

-Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko kertoo tietävänsä, että ”turvallisuus rakentuu taidosta ymmärtää maailman muutoksia sekä viisaudesta määrittää siinä oma johdonmukainen politiikkansa.” Tekstissä näyttää lukevan, että nyt jos koskaan on oikea hetki selvittää Nato-jäsenyyden tehokkuus Suomen puolustuksen lisänä. Toivonpa totisesti, että keskusta on äkkiä kääntänyt kelkkansa näin komeasti.

-Eurooppa-ministeri Tytti Tuppurainen loihe lausumaan, että ei ole viisasta eikä ulkopoliittisen linjan mukaista ”ryhtyä spekuloimaan toimilla, jotka riippuisivat joistakin tilanteesta.” Anteeksi, mitä? Ministeri näyttää ottavan etäisyyttä ulko- ja puolustuspoliittisten selontekojen Nato-lausumista, jonka mukaan ”ratkaisuja tarkastellaan aina reaaliajassa kansainvälisen turvallisuusympäristön muutokset huomioiden.” Onneksi Tuppurainen ei ole ulko- tai puolustusministeri.

Toimitus

Toimitus