Kansanedustaja Ilkka Kanerva on kuollut

Kokoomuksen kansanedustaja, ministeri Ilkka Kanerva on kuollut. Asiasta kertoo Kokoomuksen puoluejohto torstai-iltana julkaisemaan tiedotteessaan. Kanerva oli kuollessaan 74-vuotias. Tiedotteen mukaan Kanerva menehtyi vakavan sairauden jälkeen torstaina 14. huhtikuuta.

Ilkka Kanerva syntyi tammikuussa 1948 Lokalahdella. Hän valmistui valtiotieteen maisteriksi vuonna 1980 Turun yliopistosta. Eduskuntaan noustessaan Kanerva oli 27-vuotias vuonna 1975. Kansanedustajapäivinä laskettuna hän on pisimpään eduskunnassa ollut edustaja. Hän ehti toimia ministerinä kolmessa hallituksessa ja sai ministerin arvon vuonna 2017.

Kanerva toimi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJin parlamentaarisen yleiskokouksen presidenttinä vuodesta 2014 ja johti useita ETYJ-vaalitarkkailuoperaatioita Venäjällä, USA:ssa ja Ukrainassa. Etyjin rauhan välityksen erityisedustajana hän keskittyi erityisesti Ukrainan kriisiin.

Hän oli myös Turun kaupunginvaltuuston jäsen ja toimi useissa luottamustehtävissä.

Kanervalla on kaksi aikuista tytärtä. Hän oli naimisissa Elina Kanervan kanssa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo julkaisi torstai-iltana osanottansa Kanervan läheisille Twitterissä.

Toimitus

Toimitus