Kansanedustaja: Voidaanko sotaa käyvät venäläiset oikeasti palkita Suomen kansalaisuudella?

Kansanedustaja, puolustusvaliokunnan jäsen Joonas Könttä (kesk.) kertoo, että Suomen pitäisi seurata samaa linjaa, kuten Virossa, eli evätä esimerkiksi turistiviisumit venäläisiltä.
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov on uhannut Suomea negatiivisilla seuraamuksilla, mikäli maa alkaisi rajoittamaan venäläisten turistiviisumeita. Köntän mukaan, jos seuraamukset olisivat esimerkiksi sellaiset, että venäläiset alkaisivat eväämään viisumia suomalaisilta, niin suomalaiset kyllä kestäisivät sen.
– Venäjä on hyökännyt brutaalisti Ukrainaan ja tässä tilanteessa ei ole oikein, että venäläiset kiertää pakotteita. Suomen kautta lennetään muualle Eurooppaan lomailemaan. Tässä tilanteessa sodan vaikutuksen pitää näkyä myös niille venäläisille, jotka esimerkiksi ovat Suomessa lomalla.
Köntän mukaan asialla on kiire ja hallituksen on syytä jo heinä-elokuun vaihteessa tarttua asiaan ja tehdä tarvittavat päätökseen. Hän myös kehottaa hallitusta tarkastelemaan uudelleen kaksoiskansalaisuutta koskevan lainsäädännön muutostarpeita.
– Ongelma on siinä, kun meillä ei ole vastavuoroisuusperiaatetta. Eli siis sitä, kun Suomen kansalainen voi jostain maasta saada kaksoiskansalaisuuden, niin me toimimme samalla tavalla. Mutta sitten on maita, kuten esimerkiksi Venäjä, jonka kansalaiset voivat saada Suomen kansalaisuuden, mutta suomalaiset eivät voi saada Venäjän kansalaisuutta.
Könttä muuttaisi lainsäädäntöä siten, että vaadittaisiin vastavuoroisuusperiaate. Se olisi reilua ja molempien maiden kannalta yhtäläistä. Hänen mukaansa suurimmat turvallisuusriskit ovat kaksoiskansalaisuuksissa.
– Tiedän, että puolustusvoimissa on jo muutettu toimintakulttuuria kaksoiskansalaisten osalta. Mutta laajemmin yhteiskunnassa, kuten virkamiehiä ja niin edelleen, niin tässä on edelleen turvallisuushuolia. Tämän takia lakia pitäisi muuttaa.
Könttä teki kaksoiskansalaisuuslainsäädännön muutostarpeista huhtikuussa kirjallisen kysymyksen. Silloin hallitus ei nähnyt asiaa ajankohtaiseksi, mutta Könttä toivoo, että Venäjän hyökkäyssodan jatkuessa ja turistiviisumikysymyksen noustua pintaan asiaa tarkasteltaisiin uudelleen.
– Jo myönnettyihin kaksoiskansalaisuuksiin emme voine puuttua, mutta olisi outoa jos nykyinen käytäntö jatkuisi ja sotaa käyvän maan kansalaiset voivat saada ”palkinnoksi” EU-maa Suomen kansalaisuuden.