Keskustan Honkonen: Hallituksen käytävä pelisääntökeskustelu, edessä leikkauksia

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen kritisoi pääministeri Sanna Marinin toimintaa viimeviikkoisessa kulttuurin määrärahojen leikkauspäätöksessä.
– Hallituksen pitää nyt käydä pelisääntökeskustelu, ettei tällaista tilannetta enää pääse syntymään, Honkonen sanoi.
Honkonen kommentoi aihetta ollessaan vieraana AlfaTV:n Sanna Ukkola Live -ajankohtaisohjelmassa maanantai-iltana.
Hallituksen sisäisiä välejä kiristänyt tapaus käynnistyi hallituksen tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen (kesk.) ilmoitettua 47 miljoonan euron suuruisista määrärahojen leikkauksista kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan avustuksiin.
Kurvisen mukaan päätös asiassa oli jo tehty, ja kyse oli nimenomaan hallituksen yhdessä tekemästä päätöksestä.
Honkonen oli Kurvisen kanssa samaa mieltä.
– Minun ja meidän keskustalaisten mielestä ministeri Kurvinen vain toteutti sitä hallituksen yhdessä sopiman budjettiesityksen linjaa, Honkonen sanoi.
Pääministeri Marin vuorostaan on kertonut, että leikkausten perumiseen oli jo yritetty etsiä ratkaisua hallitusviisikon kesken.
Marin oli myös soittanut Kurviselle ja pyytänyt tätä olemaan ilmoittamatta julkisuuteen hallituksen jo tekemistä leikkauspäätöksistä.
Julkinen paine ratkaisi?
Tapauksen yhteydessä on myös keskusteltu vilkkaasti siitä, tekikö hallitus päätöksensä julkisen paineen vuoksi.
Honkonen myönsi, että tämä vaikutti hallituksen päätökseen:
– Tässä nyt syntyi tällainen julkinen hässäkkä ja julkinen paine, mikä usein vaikuttaa poliitikkojen toimintaan, ja niin se tälläkin kertaa vaikutti, Honkonen kertoi haastattelussa.
Honkonen piti tilannetta huonona hallituksen päätöksentekokyvyn kannalta ja muistutti, että hallitus on pian joutumassa vielä hankalampien päätösten eteen:
– Ensi vuonna tulee olemaan todella isoja taloudellisia päätöksiä edessä, sopeutustoimia, varmasti leikkauslistoja näemme, joten päätöksentekokykyä pitää nyt hallitukselta löytyä, Honkonen sanoi.
Jälkipyykki jatkuu
Honkosen mukaan hallituksen välisiä suhteita pitää nyt korjata:
– Varmaan hallituksen sisäistä tuuletusta tarvitaan näissä asioissa ja sitä tällä viikolla on muodossa tai toisessa sitten ohjelmassa, Honkonen muotoili.
Honkonen arvioi, että kyse tulee olemaan “pelisääntö- ja linjakeskustelusta”.
Katso Sanna Ukkola Liven koko lähetys Permanto.fi -palvelussa.
 
 

Toimitus

Toimitus