Kiinassa lapsi tulee kalliiksi, väestökriisi vaikuttaa väistämättömältä

Kiinassa lapsen kasvattaminen maksaa seitsenkertaisesti maan bruttokansantuotteen asukasta kohden. Se on selkeästi suurempi summa kuin, mitä lapsen kasvattamiseen menee rahaa Yhdysvalloissa ja Japanissa, kiinalainen YuWa-väestötutkimusinstituutti raportoi.

Tutkimuksessa vertailtiin kolmeatoista eri maata, joista vain Etelä-Koreassa lasten kasvatus on Kiinaa kalliimpaa. Etelä-Koreassa on maailman alhaisin syntyvyys.

Yhdysvalloissa lapsen kasvattaminen maksaa 4,11 kertaisesti bruttokansantuotteen asukasta kohden, Japanissa 4,26.

Kiinassa korostuu myös ero maaseudun ja suurten kaupunkien välillä. Suurissa kaupungeissa lapsen kasvattaminen on kalliimpaa ja syntyvyys alhaisempaa kuin maassa keskimäärin.

Kiinalle uudet keinot käyttöön

Lasten kasvattamisen korkeat kulut korostavat Kiinan päättäjien vaikeuksia jo ennestään vaikeassa tilanteessa, jossa syntyvyysluvut laskevat nopeasti, Reuters kirjoittaa.

Asiantuntijat ovat varoittaneet, että Kiinan ikääntyvä väestö luo valtavan paineen maan terveydenhuollolle ja sosiaaliturvalle. Pienentyvä työvoima voi rajoittaa myös maan talouskasvua tulevina vuosikymmeninä.

Kiina on jo luopunut tiukasta yhden lapsen politiikastaan ja sallii nyt jo kolme lasta perhettä kohden. Siitä huolimatta Kiinan syntyvyys laski 7,52 synnytykseen tuhatta henkilöä kohden vuonna 2021. Luku on alhaisin sitten tilastoinnin alettua 1940-luvulla.

Lapsen kasvattamisen hinta on saanut keskushallinnon tukahduttamaan menoja kasvattavaa yksityisopetusta. Jotkin alueet ovat tarjonneet perheille rahaa toisesta tai kolmannesta lapsesta.

YuWan raportti katsoo, että Kiinan tulee käyttää viisi prosenttia vuosittaisesta bruttokansantuotteestaan syntyvyyden kasvattamiseksi. Rahalla tulisi auttaa vanhempia koulutusmenoissa, asuntolainoissa, verovähennyksissä ja mahdollistaa tasa-arvoiset vanhempain vapaat. Myös päiväkoteja tulisi rakentaa lisää.

Toimitus

Toimitus