Kirja-arvio: Catherine Belton: Putinin sisäpiirissä — Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan (Docendo)

Tutkiva journalisti ja Moskovan kirjeenvaihtaja Catherine Belton kertoo kirjassaan miten Vladimir Putin ja hänen lähipiirissään oleva KGB-miesten ryhmä kaappasi vallan Venäjällä. Vaikka kirja ilmestyi jo viime vuoden puolella, on se syytä ottaa ajankohtaisuutensa vuoksi esille arviossa juuri nyt. Kiinnostus kirjaan on ollut suurta sekä kirjakaupoissa että kirjastoissa. 

Kun Neuvostoliitto hajosi, KGB ja muut valtion hieman salaisemmat toimijat tiesivät että näin tulee käymään. Heillä olikin valmiina suunnitelma tämän varalle. Ajatus meni jotenkin niin, että kommunismi oli kenties virhe, mutta vahva Venäjä ei. 

Taustalla on oikeastaan Bysantin valtakauden jälkeinen ajatus kolmannesta Roomasta. Tästä tulee mieleen myös professori Jukka Korpelan ansiokkaasti esittelemä ajatus venäläisen oikeuskäytännön ja oikeusvaltion itäisestä luonteesta, se on olennaisilta osiltaan samaa juurta kuin vaikkapa kaikkien muslimivaltioiden ylläpitämä järjestys. Korpelan kirjaa Länsimaisen yhteiskunnan juurilla – Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn voin suositella lämpimästi. 

Itäisen mallin mukaan valta ja oikeus ei tule kansalta vaan jumalalta, jonka edustaja maan päällä, tsaari tai Muhammedin edusmies, päättää kaikesta. Tämän päälle rakentuu sitten esimerkiksi heimojen valta ja rakentuu se eräänlainen moderni feodalismi, jollaisena Putinin valtaa Venäjällä voi pitää. 

Venäjä on mafiavaltio

Rumemminkin asian voi ilmaista: Venäjä on rikollisten hallitsema mafiavaltio. Kaikki vähäkään suuremmat kaupat on hyväksytettävä ”numero ykkösellä” ja kaikki mikä on valtion omistamaa, ainakin jos sillä voi tienata, on Putinin ja hänen lähipiirinsä hallinnassa. Valtio olen minä…

Miten tähän tultiin? Belton kertoo asian erittäin seikkaperäisesti mutta myös mielenkiintoisesti, jopa jännittävästi. 

Liikkeelle tosiaan lähdettiin Neuvostoliiton romahtamisen aikoihin. Silloin maan tiedustelupalvelu, erityisesti sen ulkomaan projekteja hoitanut organisaatio jatkoi jo viimeistään Breznevin aikoina aloitettua pimeän rahan liikuttelua läntisille tileille. Neuvostoliiton aikana KGB ja sen työntekijät olivat soluttautuneet sekä rikollisten bisneksiin että valtion harjoittamaan ulkomaankauppaan. Erityisesti energia- ja teknologiasektorilla riitti työtä ja huimia voittoja mm Itävallan ja Sveitsin pankkeihin piilotettavaksi. Neuvostoliiton ollessa voimissaan tätä pimeää kassaa käytettiin mm veljespuolueiden rahoittamiseen sekä lännen vastaisen terrorismin tukemiseen. 

Kun KGB-miesten alta katosi valtio, työtä jatkettiin ajatuksella Venäjä on ikuinen. Uuden Venäjän ensimmäisten vuosien rosvokapitalismin aika tarjosi mahdollisuudet siirtää valtion omaisuutta omiin käsiin. Jeltsinin kaudella olivat jonkin aikaa uhkana itsenäiset oligarkit, mm. Hodorkovski, mutta heidät saatiin raivattua pois tieltä, kuten tiedämme. 

Salainen kassa

Jo Putinin ensimmäisellä kaudella voitiinkin sanoa, että jos USA:ssa miljardöörit valitsevat presidentin, niin Venäjällä valitsee presidentti miljardöörit. Ja nämä miljardöörit voivat hallita omaisuuttaan vain nimellisesti, oikeasti kaikki omaisuus on Putinin päätösvallan alla ja kuuluu Putinin ja hänen lähipiirinsä yhteiseen tai salaiseen kassaan, venäläisten rikollisten sanoin obštšakiin.

Tätä rahaa käytetään paitsi omaksi eduksi, myös Venäjän eduksi, sellaisena kun Putin ja hänen lähipiirinsä sen näkevät. Rahalla on korruptoitu Venäjän oikeusjärjestelmä ja ”demokraattiset” päätöselimet, mutta sillä korruptoidaan kansalaisyhteiskuntia ja talousjärjestelmiä muuallakin. 

On varmasti mahdotonta laskea kuinka paljon rahaa Venäjältä on yhteensä vuosien varrella muualle viety, mutta se raha on lihottanut Lontoon Cityä, Frankfurtin ja Berliinin pankkeja, jokaista veroparatiisia maailmassa ja Sampo/Dansken kautta myös suomalaista veronmaksajaa, Björn Wahlroosin lisäksi. 

Putinin raha on kirjan mukaan pelastanut Donald Trumpin konkurssilta mutta on se pitänyt Chelsean jalkapallojoukkueenkin mukana yhä kalliimmassa kilpailussa huipulla. Todennäköistä on että jotakin välikättä pitkin Venäjän kansalta ja heidän eläketurvastaan varastettua rahaa on maksamassa minunkin eläkkeitäni sitten aikanaan. Finanssitavaratalot liittyvät kaikki toisiinsa lopulta kun raha veroparatiiseista on saatu puhdistettua aivan lailliseksi pääomaksi. 

Jos viattoman Venäjän kansan kärsimykset unohdetaan, niin arveluttavinta KGB:n vallassa on varmaankin se mitä Putinin raha tekee voidellessaan länsimaiden poliitikkoja ja rahoittaessaan ääriliikkeitä oikealla ja vasemmalla sekä niiden välissä, varsinkin jos liikkeiden agendan katsotaan heikentävän länttä, erityisesti USA:ta ja EU:ta. Venäläistä rahaa saaneet entiset huippupoliitikot tuskin lobbaavat oman kansansa etua jopa satojen tuhansien tai miljoonien eurojen palkkioita saatuaan. Yhtään ylpeämpiä moraalistaan eivät voi olla ne tämän päivän aktiivipoliitikot jotka ottavat vastaan taloudellista tukea venäläisiltä rahoittajilta. Putinin raha ja EU-vastaisuus yhdistää sekä vasemmalla että oikealla, todennäköisesti se raha kelpaa myös Extinction Rebellionin kaltaisille kapitalismin ja demokratian vastaisille maailmanlopun liikkeille. 

Emme ole nähneet vielä pahinta

Putin ei tietenkään elä ikuisesti, mutta kirjan perusteella emme ole ikävä kyllä nähneet vielä pahinta. ”Putin ja tämän turvallisuusmiehet olivat järjestelmän tiukimmin lukittu osa. Tehtyään kaikenlaista omaa valtaansa lujittaakseen he eivät voineet luottaa kehenkään edes omassa sisäpiirissään. Putin puolestaan oli määrätietoisesti karsinut kaikki poliittiset kilpailijat ja keskittänyt vallan omiin käsiinsä, joten hänkin oli maalannut itsensä nurkkaan niin, ettei hänellä ollut juuri minkäänlaista tietä ulos.”

Mitä tapahtuukaan vielä kun Putin vanhenee ja ote alkaa kenties lipsua? Minkälainen taistelu käydään vallasta ja miten se näkyy Venäjän ulkopuolella. Georgia, Krim ja Ukraina ovat pelottavia esimerkkejä siitä, miten Putin ei pelkää käyttää sotilaallista voimaa politiikanteon välineenä. Viime päivinähän on uutisoitu että on vain ajan kysymys koska sota Ukrainassa laajenee. 

Romanovien henkeä on manattu esiin ja heidän jälkeläisiään on nostettu julkisuuteen. Tsaarinajan loistoa on remontoitu palatseihin ja kirkkoihin kustannuksia säästämättä. Kirkon ja valtion yhteys alkaa todellakin muistuttaa ikiaikaisesta kolmannen Rooman haaveesta. Monien kirjassa haastateltujen entisten putinilaisten mukaan Vladimir Vladimirovits alkaa jo itsekin uskoa olevansa tsaarien tasoa isänmaan johtajana. Ja kun tehtävä on pyhä, on sen tekijäkin pyhitetty… 

On monta syytä lukea Catherine Beltonin kirja huolella täällä Suomessakin. Monesta sen detaljista voi varmasti väitellä ja suhtautua haastateltavien motiiveihin epäilyksellä, mutta isoa kuvaa se ikävä kyllä taitaa piirtää aivan riittävällä resoluutiolla.