Kirja-arvio: Hyvin kirjoitettu dokumentti Ukrainan ensimmäisestä sodasta

Carolus Löfroos: Vapaaehtoiset – sotamme Ukrainassa 2014-2015 (Kiuas kustannus)

Suomalais-ruotsalainen Carolus Löfroos päätti värivallankumouksen jälkeen mennä puolustamaan Ukrainaa venäläistä aggressiota vastaan. Päätös vei osaksi Azovin vapaaehtoispataljoonaa ja valtaamaan Mariupol takaisin venäläisiltä helmikuussa 2015. 

Kirja ei siis kerro parhaillaan käynnissä olevasta Venäjän hyökkäyssodasta koko Ukrainaan, vaan jo 2014 syttyneestä sodasta, jolle nykyinen on vain jatkoa. Mutta kuten Löfroos kirjan esipuheessa kirjoittaa, ei nykyistä sotaa voi ymmärtää ilman sen edeltäjää. 

Vapaaehtoiset ei myöskään keskity pelkästään taistelukuvauksiin. Se on ennemminkin tarkka raportti yhden taistelijan kokemuksista matkalla taisteluun. 

Lyhyttä piipahdusta rintamalla lukuunottamatta kuvaus alkaa Löfroosin tunnelmista Maidanin jälkeen kun kansainvälinen yhteisö ei tee oikeastaan mitään auttaakseen Ukrainaa. 

”Katsoin peiliin, mutten enää nähnyt itseäni. Näin vain harmaata, pelkurimaista massaa, joka keksi verukkeita ja kieltäytyi osallistumasta. Tiesin, että jos olisin pelkuri nyt, enkä lähtisi tähän sotaan, olisin samanlainen kuin kaikki toiset enkä koskaan enää mitään muuta. Olisin aina valeihminen, valesotilas ja valerannikkojääkäri”. 

”Tiesin, että paikkani oli sodassa eikä Ruotsissa odottamassa uutta merkityksetöntä kodinturvajoukkojen harjoitusta. Ensimmäisen kerran elämässäni tiesin, että lähtisin sotaan, ja että se tapahtuisi pian.”

Suurin osa kirjasta on kuvausta siitä mitä Ruotsista lähtemisen jälkeen tapahtui Kiovassa ja muualla Ukrainassa ennen varsinaisia taistelukosketuksia vihollisen kanssa. Kaikessa tässä Löfroos onnistuu erinomaisesti, kirja nousee vaivatta yksityisestä yleiseen ja toimisi vaikka sen laji olisikin ihan fiktiivinen romaani. Kirjaa on vaivatonta lukea ja sen suomentanut Timo Hännikäinen on tehnyt käännöksessään hyvää työtä. 

Vapaaehtoiset kuvaa samalla niitä tuntoja, joita noin kymmenen vuotta sitten moni maanpuolustuksesta kiinnostunut ja sitä käytännössä toteuttamaan pyrkinyt on kokenut. Kun lähes kaikki kansallinen oli valtavirran mediassa ja poliitikkojen mielestä vähintäänkin epäilyttävää, ei isänmaallisella ollut helppoa. Nythän tilanne on muuttunut ainakin sen verran, että Ukrainan puolelle saa asettua täysin palkein, ilman epäilyjä äärioikeistolaisuudesta kuten vielä Krimin valloituksen aikaan oli asianlaita.

Kirja kertoo hyvin Azov-pataljoonan taustoista, vaikka niistä olisi lukenut lisääkin – erityisesti nyt kun pataljoonan sotilaiden kohtalo on Mariupolin menetyksen jälkeen hyvin epävarma. Kirjan perusteella se ei kuitenkaan ollut edes vuonna 2014 mikään uusnatsien organisaatio vaan tosiaankin vapaaehtoisista koostunut Ukrainaa puolustava joukko-osasto. Kansallismielinen tai jopa erittäin kansallismielinen toki. 

Löfroosin kirja on myös hauskaa luettavaa, siinä mielessä se jatkaa monen suositun sotaromaanin perinnettä. Mutta kun ajattelee vaikkapa viime kuukausina sosiaalisessa mediassa Ukrainan armeijan jakamia videoita, joissa huumori sävyttää sotatoimia, ei kirjan tyylilaji tunnu väärältä valinnalta. Ja kun lukijan on helppo samaistua kirjan päähenkilöihin, tuntuu heidän menetyksensä sitten huumorin vastineeksi melko koskettavalta. 

Vapaaehtoiset on arvokas ja hyvin kirjoitettu dokumentti sodasta, jolle me eurooppalaiset suljimme silmämme aivan liian pitkään.