Klaaniriitojen sovittelumetodi vietiin Suomesta Somaliaan, nyt sitä opetetaan myös lapsille

Viisi vuotta sitten Turun somalialaisten keskuudessa käynnistetty ja Itä-Afrikkaan kohdistettu Anteeksiannon päivä on osoittautunut toimivaksi ratkaisuvälineeksi klaanien välisissä riidoissa.

Somalian osalta hanketta on viety myös Etiopiaan, Eritreaan ja Keniaan. Nyt hanke ulotetaan myös nuoriin sukupolviin. Somalian kouluissa opetetaan lapset ja nuoret etsimään konfliktinratkaisukeinoja, joilla pyritään lopettamaan vuosikymmeniä jatkuneen sisällissodan luoma vihanpito.

–Jokaisesta somalialaisesta koulusta valitaan viisi oppilasta, joille opetetaan taitoja käsitellä omassa elämässä tapahtuvia konflikteja sekä taitoja puuttua koulukiusaamiseen. On aika antaa mahdollisuus nuorille sukupolville tuoda esiin uutta kulttuuria, koska maassa on kyllästytty vanhempien sukupolvien keskinäiseen vihanpitoon, koko hankkeen isä ja perustaja, turkulainen kouluttaja ja toimittaja Wali Hashi kertoo AlfaTV Uutisille.

Hänen mukaansa tarjoitus on tuoda Itä-Afrikan maihin uudenlaista ajattelutapaa. Mediassa on esitelty positiivisia tarinoita ihmisten välisestä sovinnon kulttuurista. Välineenä ovat olleet niin televisio- ja radiokanavat sekä sosiaalinen media.

– On ollut kiinnostavaa huomata, kuinka ihmiset haluavat tulla julkisesti radioon ja televisioon antamaan tai pyytämään anteeksi, Hashi kertoo.

Vuonna 2018 vietettiin ensimmäistä anteeksiantopäivää. Tuolloin Somaliassa teemapäivä järjestettiin 14 eri kaupungissa. Siihen osallistui yli 50 000 ihmistä. Mukana oli neljä tv-kanavaa ja 15 radiokanavaa veti suoraa lähetystä.

 

 

Toimitus

Toimitus