Näkökulma: Kokoomus toivoo keskustalle parempaa menestystä

Puolueiden uuden kannatusmittauksen mukaan kokoomuksen ja SDP:n kannatusero on kaventunut seitsemästä prosenttiyksiköstä neljään. Kokoomusta kannattaa Ylen teettämässä kyselyssä vajaat 24 prosenttia kansalaisista ja SDP:tä lähes 20 prosenttia.

Eduskuntavaaleihin on aikaa yhdeksän kuukautta. Ero kahden suurimman puolueen välillä on suuri, mutta SDP:n kannalta katsottuna vielä taisteltavissa oleva. Neljänneksi suurin puolueen on PS, joka on jumittunut 15 prosenttiin ja viides on keskusta, joka kirjaa historiaansa nähden edelleen alhaisia lukemia noin 12 prosentin kannatuksellaan. Vihreiden tuloskunto on niin ikään jämähtänyt noin kymmeneen prosenttiin.

Puolueiden ehdokashankinta tiivistyy, se tapahtuu pinnan alla, mutta sillä on tuloksen kannalta ratkaiseva merkitys. Kunnallisvaaleissa ehdokasmäärä ratkaisee, eduskuntavaaleissa pitäisi jo saada laatuakin listoille.

Ennakkosuosikki kokoomus saa varautua siihen, että muut puolueet ottavat sen tähtäimeensä. Se kenellä on suurin kannatus, omaa myös suurimman potentiaalin luovuttaa kannattajiaan muille puolueille.

Kokoomuksen puolesta pelaa toisaalta talouden synkkenevä kuva. Kansalaisten ostovoima heikkenee ja valtion velkaruuvi kiristyy korkojen noustessa. Nykyinen hallitus kantaa taloudenpidosta päävastuun samalla tavalla, kun se ottaa toisaalla gloriaa Suomen Nato-kytkennästä. Mitä enemmän taloudesta puhutaan, sitä vahvemmin kokoomuksella on yleensä mennyt.

Näillä lukemilla pääministeripaikasta tappelevat kokoomus ja SDP. Sanna Marinin tähti oli koronan tuskaisimmassa ja biletyksen parhaimmassa vaiheessa jo laskussa, mutta Ukraina ja Nato toivat Marinin takaisin. Hänen henkilökohtainen suosionsa voi kannatella SDP:tä edelleen ylöspäin. Vaalien lähestyessä erot kapenevat. Juha Sipilän keskusta takoi vielä vaalien alla 2015 huimia 25 prosentin kannatuslukemia. Vaalipäivänä keskustan kannatus jäi 21,1 prosenttiin.  Toki eroa kakkoseen PS:ään oli yli kolme prosenttiyksikköä.

Kummalliselta kuin se kuulostaakin, kokoomuslaiset toivovat keskustalle kohtuullista vaalitulosta. Jos keskusta kykenisi kirimään vaalipäivänä, se antaisi kokoomukselle tilaa hallitusta rakennettaessa.

Moni spekulantti on pitänyt varmana, että sinipunalla jatketaan vaalien jälkeen, mutta kokoomuksen kannalta pelkällä sinipunalla pelaaminen yhdessä vasemmistodemari Marinin kanssa ei ole se haluttavin paikka. Jos keskusta menestyisi kohtuullisesti, kokoomus voisi yrittää rakentaa myös sinivihreää (kok., kesk., vihr., kd. ja rkp) pohjaa sen lisäksi, että perusporvarihallitus (kok., PS, kesk.) on joka tapauksessa ainakin teoriassa mahdollinen. Näitä pohjia voisi peluuttaa sinipunaa vasten.

Nykyhallituspohjan jatkaminen vaatisi demareilta ykköspaikkaa, mikä on juuri nyt aika kaukana. Sitä paitsi keskustan kenttä vieroksuu kaupunkilaista vasemmistohallitusta. Puoluejohdon on vaikea kuljettaa keskustaa uudestaan nykyiselle tielle, jos vaaleissa tulee aneeminen tulos.

 

Alberto Claramunt

Alberto Claramunt