Kokoomus Venäjän toimista: “Kova kovaa vastaan” – Video

Eduskunnassa muutettiin tänään päiväjärjestystä viime hetkillä, kun polttoaineiden ja sähkön hintoja koskevan opposition välikysymyksen käsittelyä siirrettiin eteenpäin puolella tunnilla, jotta pääministeri Sanna Marin (sd) pystyi antamaan eduskunnalle katsauksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen eli käytännössä itäisen Ukrainan kärjistyneeseen sotatilanteeseen.
– Venäjä on lisännyt jännitteitä Ukrainan rajalla jo useamman kuukauden ajan. Päätös Donetskin ja Luhanskin alueiden itsenäisyyden tunnustamisesta on vakava toimenpide, Marin totesi puheenvuorossaan.
– Valitettavasti tässä tilanteessa näyttää mahdolliselta, että Venäjän aikomuksena ei ole pysähtyä tähän ja tilanne voi heikentyä nopeasti. Hallitus seuraa tilannetta aktiivisesti ja informoi eduskuntaa ajantasaisesti.
Marin totesi Suomen tuomitsevan “Venäjän yksipuoliset, Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta loukkaavat toimet”. Hän muistutti Suomen ja EU:n tuominneen Venäjän toimet Ukrainassa jo aikaisemmin, kun Venäjä alkoi miehittää Itä-Ukrainaa vuonna 2014.
– Olemme vankasti Ukrainan itsenäisyyden, itsemääräämisoikeuden ja alueellisen koskemattomuuden takana.
– Venäjän pyrkimys rakentaa etupiiriä lähialueilleen on selvä. Venäjä on YK:n turvallisuusneuvoston jäsen ja sillä on erityinen vastuu kansainvälisestä rauhasta ja turvallisuudesta, mutta Venäjä toimii päinvastaisesti. Kyse ei ole vain Euroopan turvallisuudesta.
Näin Marin kommentoi hallituksen ja EU:n Venäjä-linjauksia eduskunnassa tiistai-iltapäivänä:
Pääministerin ilmoituksesta ei herännyt suurempaa keskustelua eikä puolueiden välillä ollut juurikaan eroja suhtautumisesta hallituksen linjaan toimista Ukrainan suhteen.
Esimerkiksi normaalisti hallitusta lähes kaikesta haukkuva opposition perussuomalaiset ilmoitti tukevansa tässä asiassa hallitusta.
– Euroopan yllä on synkkiä pilviä. Venäjän päätös tunnustaa Itä-Ukrainan separatistialueet loukkaa selvästi Ukrainan valtion alueellista koskemattomuutta ja Ukrainan täysivaltaisuutta. Perussuomalaiset tuomitsee Venäjän yksipuoliset toimet ja meillä on valmius yhteisiin vastatoimiin, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio totesi.
Hän kuitenkin toivoi Suomen jatkavan vuoropuhelua Venäjän kanssa.
– Venäjä on naapurinamme myös huomenna.
Samalla Tavio toivoi hallituksen huolehtivan jatkossakin Suomen puolustusmäärärahoista.
Toisen oppositiopuolue kokoomuksen puheenvuoron pitänyt puolueen varapuheenjohtaja Elina Valtonen vaati hallitusta selvittämään, voisiko Suomi lähettää enemmän puolustusmateriaalia Ukrainan avuksi.
-Laiton maahantunkeutuminen ja Ukrainan itsemääräämisoikeuden rajoittaminen ovat sotatoimia, joihin lännen on vastattava päättäväisesti. On aika laittaa kova kovaa vastaan.
– Ukrainalle kuuluu täysi tukemme. Taloudellisen ja poliittisen avun lisäksi hallituksen on selvitettävä mahdollisuuksia puolustusmateriaalin nykyistä laajemmasta toimittamisesta Ukrainalle. Euroopan unionin on reagoitava viipymättä kattavalla pakoteohjelmalla. Nord Stream 2 -kaasuputken keskeyttäminen on välttämätön toimi, Lepomäki luetteli.
Sen sijaan hallituspuolue vasemmistoliiton Jussi Saramo katsoi itänaapuriin vähän rauhanomaisemmin ja toivoi eduskunnalta “kylmäpäisyyttä”.
– Samaan aikaan kun osana Euroopan unionia teemme parhaamme, että aggressiivinen voimapolitiikka ja pienempien maiden jyrääminen ei kannata, on meidän osattava pitää pää kylmänä, Saramo sanoi.
– Olemme juuri yksimielisesti hyväksyneet selonteot, jotka pohjaavat oman turvallisuutemme puolustamiseen. Väestöltämme pienenä rajamaana meidän ei pidä itse alkaa osapuoleksi ja laajentaa konfliktia omalle alueellemme,
Varsinainen pääministerin laajempi ilmoitus ulko- ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta käydään eduskunnassa läpi huomenna keskiviikkona. Tälle keskustelulle on varattu pitempi aika kuin tämän päivän puolituntinen.