”Lännellä järjetön pelko Venäjää kohtaan”

Euroopalla ja Yhdysvalloilla on järjetön pelko Venäjää kohtaan, Ukrainan presidentin neuvonantaja ja rauhanneuvottelija Mykhailo Podolyak sanoi tänään keskiviikkona Interfaxille. Asiasta kirjoittaa Reuters.

Podolyak on yksi Ukrainan tärkeimmistä diplomaateista rauhanneuvotteluissa Venäjän kanssa. Hänen mukaansa lännen poliittinen eliitti haluaa palata aikaan ennen sotaa eikä halua ratkaista ongelmia.

Podolyakin mukaan läntiset päättäjät asettavat taloudelliset tekijät etusijalle tehdessään päätöksiä.

Läntisistä maista esimerkiksi Saksa on ollut haluton tekemään oman taloutensa kannalta kipeitä ratkaisuja auttaakseen Ukrainaa. Tällaisia ratkaisuja olisivat esimerkiksi venäläisen öljyn ja maakaasun asettaminen pakotteiden alaisiksi.

Euroopan unionin maat pääsivät pitkän kädenväännön jälkeen yhteisymmärrykseen siitä, että venäläinen öljy asetetaan osittaiseen tuontikieltoon. Esimerkiksi Unkari sai tästä poikkeuksen itselleen.

Toimitus

Toimitus