Laukaisiko Wuhanin virusinstituutti koronapandemian? – laboratorioteorialle lisää todisteita

Uuden koronaviruksen aiheuttaman Covid-19-pandemian käynnistymisestä on kulunut pian kaksi vuotta, mutta tiedeyhteisö on yhä epätietoinen ja erimielinen siitä, mistä virus on lähtöisin.
Varmuudella tiedetään vain, että SARS-CoV-2-viruksen lähimmät sukulaiset luonnossa ovat löytyneet Etelä-Kiinan Yunnanista, ja että epidemia käynnistyi sieltä yli tuhannen kilometrin päässä, Hubein maakunnan pääkaupungissa Wuhanissa.
Edelleen jatkuva covid-19-pandemia on tartuttanut vähintään 250 miljoonaa ihmistä, ja viisi miljoonaa on kuollut tautiin liittyviin komplikaatioihin.
Viruksen alkuperän selvittäminen on tärkeää ennen muuta siksi, että tieto auttaa varautumisessa tuleviin pandemiariskeihin. Seuraava pandemia eli maailmanlaajuinen kulkutauti voi olla vielä pahempi.
Toinen syy kytkeytyy politiikkaan. Tällä hetkellä tiedeyhteisö pitää mahdollisena, että pandemiavirus onkin peräisin laboratoriosta. Jos tämä teoria osoittautuu todeksi, Kiinan viranomaisten ja kommunistisen puolueen salailu epidemian alkuvaiheessa joutuu todella outoon valoon.
Vetoomuksia alkuperän selvittämiseksi
Aiheeseen ovat ottaneet viime kuukausina kantaa useat ansioituneet tutkijat. Vetoomuksia viruksen alkuperän selvittämiseksi – mukaan lukien mahdollisuus laboratorioalkuperästä – on esitetty muun muassa tiedelehti Sciencessa sekä lääketiedejulkaisu Lancetissa.
Maailman terveysjärjestö WHO on käynnistämässä viruksen alkuperästä uutta tutkimusta. Piakkoin nimitettävän asiantuntijaryhmän on määrä päästä tutkimaan muun muassa Wuhanin virologian instituutissa WIV:ssä säilytettäviä veri- ja kudosnäytteitä, joista viruksen alkuperä voisi saada lisävalaistusta.
WHO:n edellinen, viime maaliskuussa tehty tutkimus aiheesta päätyi siihen, ettei pitävää näyttöä minkään teorian puolesta löydy. Ryhmä sai tosin viettää Wuhanissa vain kaksi päivää, ja laboratoriovuototeoria jäi käytännössä kokonaan tutkimatta.
Jopa Kiinan suosimisesta moitittu WHO:n pääjohtaja Tedros Ghebreyesus tyrmäsi tutkimusraportin sanomalla, että myös laboratorioteoria “on yhä pöydällä”, ja se vaatii lisää tutkimusta.
Lisää aihetodisteita laboratoriovuodon puolesta alkoi tulla julkisuuteen toukokuussa. Viruksen alkuperää selvittänyt DRASTIC-ryhmä pääsi käsiksi osaan Wuhanin instituutin tiedostoja, jotka oli poistettu internetistä. Syyskuussa verkkolehti The Intercept sai julkisuuslakiin vetoamalla asiaa liittyviä uusia tietoja Yhdysvaltain hallinnosta.
On käynyt muun muassa ilmi, että kolme WIV:n työntekijää hakeutui sairaalahoitoon covid-19-tautia muistuttavien oireiden vuoksi jo marraskuussa 2019. Nämä potilaat ovat sittemmin kadonneet, kuten myös monet Wuhanin tapahtumia tutkineet kiinalaiset lääkärit, toimittajat, juristit ja kansalaisaktivistit.
Suomessa keskustelu viruksen alkuperästä edelleen alkutekijöissään. Jos yli tuhat suomalaista tappanut virus on peräisin laboratoriosta, on selvää että viranomaisilla on velvollisuus selvittää ja suomalaisilla on oikeus tietää, mitä Wuhanissa oikein on tapahtunut.
Mutta mitä todistusaineisto kertoo? Mitä tiedeyhteisö tällä hetkellä tietää viruksen alkuperästä?
Kaksi teoriaa
Viruksen alkuperästä on tällä hetkellä olemassa kaksi johtavaa teoriaa – tai pikemminkin teoriatyyppiä.
Ensimmäisen, niin sanotun zoonoositeorian, mukaan virus on hypännyt ihmiseen luonnosta jonkun villieläimen tai tuotantoeläimen kautta. Tähän välittäjäeläimen rooliin on tarjottu muun muassa tarhaminkkejä sekä Wuhanin eläintorilla myynnissä olleita muurahaiskäpyjä.
Zoonoositeoria oli tiedeyhteisön suosiossa pitkään. Välittäjäeläinten tiedetään levittäneen myös aiempia pandemioita aiheuttaneita koronaviruksia. Vuosien 2002-2004 SARS-epidemian aiheuttanut koronavirus hyppäsi ihmisiin sivettikissoista ja 2012 Lähi-idässä levinneen MERS-epidemian välittäjäksi paljastui kameli.
Tällä kertaa zoonoositeorian ongelma on, ettei sen tueksi ole löytynyt konkreettista näyttöä lähes kaksi vuotta kestäneistä etsinnöistä huolimatta. Sen enempää ensimmäisiä tartunnan saaneita potilaita, välittäjäeläintä kuin viruksen lähdettäkään ei ole löydetty – tai ainakaan mahdollisia todisteita ei ole julkistettu.
Toisen, niin sanotun laboratoriovuototeorian, mukaan SARS-CoV-2 pääsi karkuun viruksiin liittyvästä tutkimuksesta. Tässä teoriassa huomio on kiinnittynyt erityisesti Wuhanin virologian instituuttiin, jossa säilytetään suurta kokoelmaa lepakoiden koronaviruksia. Wuhanissa myös todistetusti tehtiin vaarallista tutkimusta, jossa näitä viruksia muunneltiin helpommin ihmisiin tarttuviksi.
Laboratoriovuoto kuulostaa harvinaiselta, mutta itse asiassa alalla tapahtuu vahinkoja jatkuvasti. The Bulletinin mukaan biolääketieteen laboratorioissa on tapahtunut kymmeniä vuotoja, joissa taudinaiheuttajia on päässyt vahingossa ympäristöön. Vahingot näyttävät jopa yleistyneen viime vuosina.
Uuden koronaviruksen alkuperää koskevat teoriat ovat yksimielisiä lähinnä siitä, että viruksen kantamuoto on peräisin lepakoista, todennäköisimmin Rhinolophus-sukuun kuuluvista hevosenkenkäyököistä. Niiden asuinalueet sijaitsevat Etelä-Kiinan Yunnanissa ja Kiinan etelärajan takana Laosissa.
Toinen melko kiistaton fakta on, että epidemia alkoi Wuhanissa. Siihen yksimielisyys päättyykin. Suuri avoin kysymys on, miten ja millaisten vaiheiden kautta virus päätyi Wuhaniin. Kummallakin teorialla on oma selityksensä.
Epäilyttävä sijainti
Keski-Kiinan Hubein maakunnassa sijaitseva 11 miljoonan asukkaan Wuhan ei ole todennäköinen sijainti lepakoista peräisin olevan SARS-epidemian käynnistymiselle, koska Rhinolophus-lepakot eivät elä Hubein maakunnassa.
Etäisyyttä SARS-koronaviruksia kantavien yökkölepakoiden kotiseudun ja Wuhanin kaupungin välillä on yli 1 500 kilometriä. Nämä lepakot eivät kulje omin voimin tällaisia etäisyyksiä, vaan niiden reviirit ja muuttomatkat ovat vain kymmenien kilometrien suuruusluokkaa.
Selitykseksi on esitetty, että virus olisi siirtynyt Wuhanin ruokatoreille tuotujen muurahaiskäpyjen tai muiden välittäjäeläinten mukana. Myös pakasteita on tarjottu selitykseksi virusten pitkälle matkalle.
Viruksen siirtyminen Wuhaniin elintarvikeketjuja pitkin on toki mahdollista, mutta muitakin selityksiä on.
Tammikuussa 2020 Wuhanin virologian instituutin johtaja Shi Zhengli kertoi, että instituutin genomitietokannasta oli löydetty SARS-CoV-2:n toistaiseksi lähin tunnettu sukulaisvirus RaTG-13. Myöhemmin kävi ilmi, että virus on peräisin Yunnanissa Mojiangin piirikunnassa sijaitsevasta kuparikaivoksesta, jossa kolme kaivostyöntekijää kuoli SARS-oireisiin vuonna 2012.
Kuolleet kaivosmiehet olivat olleet tekemisissä kaivokseen kertyneen lepakonlannan kanssa. Kaivosmiesten kohtalosta ei alun perin kerrottu WHO:lle mitään. Kun tarina tuli julki covid-pandemian myötä, USA:n lääkintäviranomaiset pyysivät saada heidän näytteitään tutkittavaksi. Kiina torjui pyynnön. Wuhanin instituutti on selittänyt, että miehet kuolivat sienitulehdukseen. Se saattaa olla vain puolitotuus, seurausta aiemmasta virusinfektiosta. Kaivostyöntekijöiden oireet nimittäin olivat yhteneväisiä SARS:in kanssa, heitä hoidettiin antiviraalisilla lääkkeillä ja tapauksessa konsultoitiin myös Kiinan johtavaa SARS-auktoriteettia, tohtori Zhong Nanshania.
Zhong Nanshan kertoi Kiinan televisiossa tammikuussa 2020, että uusi koronavirus leviää ihmisestä ihmiseen. Nanshan myös johti Pekingin lähettämää tutkijadelegaatiota Wuhanissa epidemian käynnistyttyä. Näin ollen on selvää, että Mojiangin tapaus kiinnosti alusta alkaen Kiinan korkeimmassa asemassa olevia huippuepidemiologeja – mutta jostain syystä Mojiangista ei hiiskuttu sanaakaan länteen – ei edes sen jälkeen, kun yhteys SARS-CoV-2:n, RaTG-13:n ja kaivoksen välillä oli varmasti kiinalaisten tutkijoiden tiedossa.
RaTG-13 ei suinkaan ollut ainoa lepakkovirus, jonka Wuhanin tutkijat olivat Mojiangista löytäneet. Tutkijat olivat keränneet alueelta yli 1 300 virusnäytettä. WIV:ssä on ilmeisesti säilytetty tutkimustarkoituksissa myös Yunnanista tuotuja eläviä lepakoita.
Virusnäytteitä Mojiangin kaivoksesta ja muualta Yunnanista oli siis tuotu Wuhaniin. Näin ollen Wuhanin virologian instituutti oli lähin paikka, jossa SARS-CoV-2 -viruksen geneettisiä sukulaisia oli läsnä epidemian käynnistyessä juuri Wuhanissa syksyllä 2019.
Laboratorioteorian keskeinen oletus on, että joku Wuhanin tutkija sai itse virustartunnan kerätessään tai käsitellessään virusnäytteitä. On myös mahdollista, että hevosenkenkäyökköjen viruksia muunneltiin Wuhanissa helpommin ihmisiin tarttuviksi.
Vaan mitä sanoo todistusaineisto?
Pimeä syksy 2019
Yhdysvaltain tiedustelulähteiden mukaan syksyllä 2019, ennen epidemian käynnistymistä Wuhanissa, kolme Wuhanin virologian instituutin työntekijää hakeutui sairaalahoitoon viikon sisällä toisistaan.
Heidän oireensa muistuttivat tautia, joka vasta myöhemmin sai nimen Covid-19. Jos he olivat todella sairastuneet SARS-CoV-2 -tartunnasta, kyse olisi ensimmäisestä tartuntaryppäästä taudin historiassa. Potilaiden nimet on saatu selville, mutta heidän sairauskertomuksensa ovat pysyneet salassa.
Samalle ajanjaksolle ajoittuu myös useita outoja tapahtumia, kuten instituutin koko kännykkäliikenteen pimentyminen noin kahden viikon ajaksi, sekä lokakuussa Wuhanin lentokentällä pidetty Kiinan tullin harjoitus, jossa sanottiin etsityn koronavirusta kantavia matkustajia.
Kun pandemia oli alkanut, Kiina alkoi syyttää Wuhanissa lokakuussa pidettyjen sotilasolympialaisten osanottajia viruksen tuomisesta maahan. Kiinan viranomaisten ja kommunistisen puolueen syyttävä sormi osoitti Yhdysvaltoihin: Wuhanin kisoihin osallistui urheilijoita, joiden asemapaikka oli USA:n asevoimien biokemian tutkimuslaitos Fort Detrick Marylandin osavaltiossa.
Ironista kyllä, Kiina asettui näin itsekin tukemaan laboratoriovuototeoriaa, mutta epäillyn laboratorion sijainti vain siirrettiin Amerikan mantereelle. Kiinasta on myös käynnistetty sosiaalisen median kampanja, jossa Fort Detrick leimataan syylliseksi. Yhdysvalloissa tämä kampanja on luokiteltu salaliittoteoriaksi.
Myöhemmin Kiinan tiedotusvälineissä on epäilty viruksen alkuperäksi muun muassa USA:sta tuotuja hummereita.
Jo tammikuussa 2018 yhdysvaltalaisten tiedediplomaattien ryhmä oli lähettänyt varoituksen Wuhanissa tehtävästä tutkimuksesta Yhdysvaltain puolustusministeriölle. Näissä sähkeissä mainittiin erityisesti lepakoiden SARS-koronaviruksiin liittyvä tutkimus, sekä ACE2-reseptoriin tarttuvat virukset, jollainen myös SARS-CoV-2 on.
Yhdysvaltain hallituksen tiedustelujohtajana presidentti Donald Trumpin aikana toiminut John Ratcliffe on kertonut näkemiensä todisteiden perusteella olevansa vakuuttunut siitä, että virus on peräisin laboratoriosta.
Ratcliffe esitti väitteensä muun muassa australialaisen Sky-television dokumentissa syyskuussa 2021. Ongelma näiden väitteiden arvioinnissa on, että ne perustuvat pääosin salaiseksi luokiteltuun tiedustelutietoon.
Virusten tuunausta
Wuhanin virologian instituutti teki lepakkokoronaviruksilla muun muassa niin sanottua gain of function -tutkimusta ainakin vuodesta 2015 lähtien. Termin voisi suomentaa esimerkiksi virusten vahvistamiseksi – tai tuunaamiseksi.
Edellisenä vuonna eli 2014 Wuhanin instituutti oli saanut valmiiksi Kiinan ensimmäisen BSL-4 -tason laboratorion. Nämä kaikista vaarallisimmille taudinaiheuttajille tarkoitetut korkeimman turvaluokituksen laboratoriot ovat harvinaisia. Esimerkiksi Suomessa näitä laboratorioita ei ole ensimmäistäkään.
Ikävä kyllä myöhemmin on käynyt ilmi, että gain of function -tutkimusta tehtiin Wuhanissa laajasti myös huomattavasti vähemmän turvallisissa BSL-2 – ja BSL-3 -tason laboratorioissa. Useiden asiantuntijoiden mukaan koronavirusten manipulointi näin heikoissa turvallisuusoloissa on skandaali.
Gain of function -tutkimusta on perusteltu sillä, että tarkoitus on lisätä ymmärrystä virusten evoluutiosta. Se tieto voi auttaa esimerkiksi rokotteiden tai lääkkeiden kehitystyötä. Käytännössä näyttö menetelmän hyödyllisyydestä on vähäistä.
Wuhanin instituutin kokeissa koronaviruksia tartutettiin muun muassa koe-eläimiin, ihmisen soluihin sekä geenimuunneltuihin hiiriin, joihin oli siirretty ihmisen ACE2-reseptori.
ACE2 on ratkaisevan tärkeä viruksen leviämisessä, koska sen kautta virus pystyy tunkemaan perimänsä eli RNA:n sisään ihmisen soluihin. Näitä reseptoreita sijaitsee ihmisen hengitysteissä, keuhkoissa ja verisuonissa, mikä selittää covid-19-oireiden moninaisuutta.
Tartuttamalla koronavirus tällaiseen “humanisoituun” hiireen virus alkaa sopeutua siten, että se kykenee tarttumaan myös ihmisiin.
Tätä tutkimusta on kuvailtu yksityiskohtaisemmin muun muassa tässä Yhdysvaltain terveysvirasto NIH:lle jätetyssä rahoitushakemuksessa vuodelta 2014. Dokumentista löytyy olennaisia kohtia helposti esimerkiksi hakusanalla “humanized”, joka viittaa hiirten reseptorien muunteluun samanlaiseksi kuin ihmisellä.
Ongelmat alkavat, jos tällainen korkean tartuttavuuden saavuttanut virus karkaa laboratoriosta esimerkiksi tutkijan saaman tartunnan kautta.
Tästä menetelmästä ei välttämättä jää suoria todisteita virusgenomin peukaloinnista, koska kyse on vain eräänlaisesta ohjatusta evoluutiosta, jossa virusta itseään ei ole geneettisesti muokattu.
Hakemuksen kirjoittaja, EcoHealth Alliance -järjestön johtaja Peter Daszak toimi myös edellä mainitun WHO:n Wuhanin-delegaation jäsenenä keväällä 2021. Hän on kiinalaisten tapaan kiistänyt laboratoriovuodon mahdollisuuden.
Furiinin halkeamiskohta
Yksi SARS-CoV-2-viruksen ominaisuus on sen niin sanottu furin cleavage site, furiini-entsyymin halkeamiskohta, jonka avulla viruksen piikkiproteiini onnistuu puhkaisemaan reseptorin ja päästämään viruksen perimän isäntäsoluihin. Ominaisuutta ei ole löytynyt muilta tämäntyyppisiltä koronaviruksilta.
Furiinin halkeamiskohta voi syntyä virukseen luonnollisen evoluution kautta. Se voidaan kuitenkin lisätä myös laboratoriossa, jos tavoitteena on luoda niin sanottuja kimeerisiä koronaviruksia, jossa viruksen genomiin lisätään osioita muista solukannoista. Furiinin halkeamiskohta on kyetty asettamaan SARS-virukseen laboratoriossa jo ainakin vuonna 2006. Wuhanissa SARS-kimeerejä on luotu ainakin vuodesta 2007 lähtien.
Yhdysvaltain puolustusministeriön tutkimusjärjestö DARPA:lle tehdyssä rahoitushakemuksessa vuodelta 2018 ehdotettiin nimenomaisesti tämän furiinin halkeamiskohdan rakentamista SARS-CoV-viruksiin. Tutkimusta oli määrä tehdä humanisoiduilla hiirillä Wuhanissa.
Hakemukselle ei myönnetty rahaa, mutta sen olemassaolo tuli julki vasta syksyllä 2021 tietovuodon kautta. Myös tässä rahoitushakemuksessa kirjoittajana oli EcoHealth Alliancen Peter Daszak.
Vaikka DARPA ei rahoittanutkaan juuri tätä hanketta, hakemus todistaa tutkijoiden suunnitelleen lepakkovirusten geneettistä vahvistamista pandemian syntypaikalla eli Wuhanissa.
Salailusta arvovaltatappio
Oli viruksen alkuperä sitten luonnossa tai laboratoriossa, Kiinan harjoittama salailu ja erikoisten vaihtoehtoteorioiden levittäminen ovat pahentaneet jo ennestään kireää geopoliittista tilannetta. Yhdysvaltain uuden presidentin Joe Bidenin teettämä selvitys aiemmin tänä vuonna piti laboratoriovuotoa yhtä todennäköisenä kuin viruksen luonnollista leviämistä.
Ainakin Wuhanissa tiedettiin jo vuodenvaihteessa 2019-2020, että uusi koronavirustauti on vaarallinen ja että se leviää myös ihmisten välisissä kontakteissa. Siitä huolimatta Kiina piti tammikuun lopulle asti kiinni selityksestä, jonka mukaan virus ei leviä ihmiskontakteissa.
Epidemiaan varhaisessa vaiheessa perehtyneet ja siitä raportoineet kiinalaiset lääkärit, juristit, toimittajat ja kansalaisaktivistit vaiennettiin tehokkaasti. Useita ihmisiä on kadonnut, ja muun muassa ihmisoikeusjärjestöt Amnesty International ja Human Rights Watch ovat syyttäneet Kiinaa vakavista ihmisoikeusloukkauksista pandemian yhteydessä.
Kiinan viivyttely johti osaltaan siihen, että virus pääsi leviämään muualle maailmaan. Ensimmäiset huomattavat epidemiakeskukset olivat Pohjois-Italiassa sekä Yhdysvaltain länsi- ja itärannikon suurkaupungeissa, joista oli tiiviit lentoyhteydet Wuhaniin.
Kiinalaisten toimintaa viruksen pysäyttämiseksi on pidetty epäilyttävänä muun muassa siksi, että Wuhan ja koko Hubein maakunta eristettiin muusta Kiinasta tammikuussa 2020, mutta kansainvälisten lentojen kaupungista annettiin jatkua maaliskuulle asti.
Myös WHO:ta pidettiin pimennossa, minkä vuoksi maailmanjärjestö ymmärsi määritellä uuden kulkutaudin pandemiaksi vasta 11. maaliskuuta 2020. WHO:n tutkijaryhmä pääsi Wuhaniin selvittämään viruksen alkuperää vasta vuotta myöhemmin, ja silloinkin vain pariksi päiväksi.
Kiina pitää edelleen kiinni selityksestä, jonka mukaan virus oli peräisin luonnosta eikä Wuhanin virologian instituutissa ole tapahtunut mitään poikkeavaa. Kansainvälinen yhteisö on kuitenkin suhtautunut virallisen Kiinan viesteihin yhä epäilevämmin, ja pandemian salailusta on muodostunut diktaattoriksi nousseelle Xi Jinpingille kiusallinen arvovaltatappio.
Wuhanin mahdollista laboratoriovuotoa on verrattu pandemian alusta asti jopa vuonna 1986 tapahtuneeseen Tšernobylin ydinturmaan, joka paljasti kommunistisen puolueen kyvyttömyyden ja vauhditti Neuvostoliiton hajoamista viisi vuotta myöhemmin.
WHO kokoaa parhaillaan uutta asiantuntijaryhmää tutkimaan pandemian alkusyytä. Tämän niin sanonut SAGO-ryhmän pitäisi päästä tutkimaan myös Wuhanin virus- ja kudosnäytteitä, jotka jäivät viime kevään tutkijaryhmältä näkemättä. SAGO-ryhmän valinnassa noudatetaan aiempaa avoimempaa linjaa: julkisia kommentteja ryhmän kokoonpanosta saa esittää vielä tämän viikon keskiviikkoon asti.
Suomessa koronaviruksen alkuperän selvittämiseksi ei ole käynnistetty viranomaistutkintaa, eikä asia näytä kiinnostaneen myöskään suomalaista tiedeyhteisöä. Valtioneuvoston tuoreimmassa puolustusselonteossa kuitenkin todetaan, että “puolustusvoimat varautuu osaltaan ennaltaehkäisemään luonnollisesti syntyneitä, tahattomasti tai tahallisesti levitettyjä biologisia uhkatilanteita sekä vastaamaan niihin”.
Selonteon muotoilua voi tulkita niin, että teoriaa koronaviruksen laboratoriovuodosta on sittenkin alettu pitää uskottavana. Virusten muuntelututkimus jatkuu monissa laboratorioissa eri puolilla maailmaa, mutta sen riskit eivät näytä olevan hallinnassa.
Laajasta levinneisyydestään huolimatta SARS-CoV-2 ei välttämättä ole perusterveille ihmisille juuri influenssaviruksia vaarallisempi. Jos tämän viruksen syntyä ja leviämistä ei ymmärretä, seuraava pandemia voi olla vielä paljon pahempi.
Tarvitsemme vastauksia: Mitä Wuhanissa tapahtui?
Jari Kuikanmäki
Matti Virtanen
—
Alfa-tv:n Tavallinen Virtanen -ohjelma käsittelee aihetta tiistaina 26. Lokakuuta 2021. Studiossa ovat vieraina zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta sekä sotilaslääketieteen professori, Thl:n alaisen Biologisten uhkien osaamiskeskuksen asiantuntijajäsen Simo Nikkari. Katso tallenne keskustelusta Permanto.fi -palvelussa.