Löppösen pariskunnan taidetta Savonlinnan Riihisaaressa

Savonlinnan museo Riihisaaressa on parhaillaan esillä kuvataiteilija Ville Löppösen ja hänen vaimonsa valokuvataiteilija Anni Löppösen teoksia. Kuin muuttuva uni – Maalauksia ja valokuvia -nimisessä näyttelyssä esitellään uusia teoksia, jotka ovat nyt nähtävillä ensimmäistä kertaa.
Löppösiä yhdistää taiteilijoina ihmisyyden ja ihmisen sisäisyyden tutkiminen, jota he molemmat ovat viime aikoina tehneet lasten ja tilan kuvaamisen kautta Anni valokuvin ja Ville maalaten.
Anni Löppönen on 1981 Kerimäellä syntynyt valokuvataitelija, jonka teoksia on esitelty niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Ville Löppönen on syntynyt 1980 Savonlinnassa ja pitänyt näyttelyitä mm. Australiassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa sekä Euroopassa. Taitelijapariskunta on toteuttanut useampia yhteisnäyttelyitä, joista viimeisin Hyvinkään taidemuseossa 2019 nimellä Hiljaisuuden manifesti.
Kuin muuttuva uni – Maalauksia ja valokuvia on esillä 20. maaliskuuta 2022 saakka.
Taiteilijapariskunta. Kuva: Anni Löppönen.