Hallitus aikoo keskustella venäläisdiplomaattien karkottamisesta

Hallitus aloitti tiistaiaamuna kaksipäiväiseksi suunnitellun kehysriihen Säätytalolla. Vuosi sitten kehysriihi venyi yhdeksänpäiväiseksi ja aiheutti pienimuotoisen hallituskriisin, mutta tällä kertaa valtiovarainministeri, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko uskoi selvittävän alkuperäisessä aikataulussa.
Yksi syy on Ukrainan sota, joka on hionut hallituspuolueita tiukemmin yhteen, vaikka se tuokin lisähaasteita kehysriiheen. Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan Ukrainan tilanne on iso osa kehysriiheä.
– Ilman muuta Ukrainan sota vaikuttaa kehysriiheen ja tulemme tekemään täällä ratkaisuja niin puolustusministeriön hallinnanalalle, sisäiseen turvallisuuteen ja kokonaisuudessaan varautumiseen liittyen. Sota näkyy myös Suomessa, ja meidän pitää sitä omalta osaltamme käsitellä, Marin totesi hallitusviisikon tiedotustilaisuudessa Säätytalolla tiistaiaamuna.
Viisikko on jo viikonlopun ajan pohtinut kehysriihen sisältöä.
– Vielä on joitakin avoimia kysymyksiä, mutta pääsääntöisesti hyvässä yhteistyön hengessä olemme saaneet vietyä asioita eteenpäin, Marin kuvaili.
Hän ei uskonut “poliittisten hankaluuksien” vaikuttavan yhä auki oleviin yksittäisiin asioihin.
Leikattavaa hallituspuolueiden olisi löydettävä kehysriihessä 370 miljoonan euron edestä.
Paljon menopaineita
Marinin mukaan Ukrainan sota tuo vastaavasti kehysriiheen “reippaastikin” menopainetta. Tarkempia summia hän ei maininnut, vaan sanoi päätöksistä kerrottavan kehysriihen jälkeen.
– Meidän on lisättävä puolustusministeriön hallinnonalan menoja, niin hankintamenojen kuin pysyvien menojen kohdalta. Emme halua olla sellaisessa tilanteessa, että Suomi ei ole tarpeeksi hyvin varautunut.
Yhtenä esimerkkinä julkisuudessa on ollut Rajavartiolaitoksen mahdolliset uudet valvontalentokoneet.
Myös Saarikko totesi hallitusviisikon jo edenneen viikonlopun aikana useissa kysymyksissä.
– Tätä julkisen talouden suunnitelmaa valmistellaan poikkeuksellisen vaikeasti ennustettavassa talouden tilanteessa. Ympärillä on paljon sumua.
Yhtenä Suomen talouteen suoraan vaikuttavana tekijänä Saarikko mainitsi Suomen ja Euroopan unionin pyrkimykset päästä eroon venäläisestä energiasta.
Saarikko laski, että Suomen menolisäysten taso useamman lähivuoden aikana olisi miljardiluokkaa.
Venäjän toimista Marin totesi selkeästi, että Suomen on katkaistava taloudelliset kytkökset Venäjän kanssa.
– Uskon, että lisäpäätöksiä on nopeastikin luvassa. Meidän on irrottauduttava kaikesta venäläisestä energiasta niin pian kuin mahdollista, niin öljystä, kivihiilestä kuin kaasusta.
Hän ei kuitenkaan ottanut kantaa esimerkiksi VR:n ja Fortumin toiminnasta Venäjän kanssa.
Marin joutui lähtemään viisikon aamun infosta kesken kaiken saatuaan voimakkaan yskänkohtauksen.
Hän kärsi yskästä myös lauantaina SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa.
Marin kommentoi karkoituksia
Hallituksen kehysriihineuvotteluihin tuli tauko iltapäivällä, kun ministerit poistuivat Säätalosta eduskunnan täysistuntoon.
Kun pääministeri Marin lähti Säätytalosta, häneltä kysyttiin miten hallitus suhtautuu venäläisdiplomaattien mahdolliseen karkotukseen Suomesta. Tällaista on esittänyt esimerkiksi kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Jukka Kopra.
Marin totesi, että asiasta ei ole kuluneen päivän aikana keskusteltu, sillä ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) ei ole paikalla kehysriihessä. Marinin sanoikin, että venäläisten diplomaattien mahdollinen karkotus on asia, josta hallitus keskustelee kun Haavisto palaa työmatkalta Berliinistä.
Tanska ja Ruotsi ovat tiistaina ilmoittaneet karkottavansa venäläisdiplomaatteja.
Edit: Juttuun lisätty klo 14:18 Marinin kommentit diplomaattien karkoituksista.