Maskittomat mielenosoittajat vaativat vapautta Uudessa-Seelannissa

Tiukkojen koronarajoitusten Uudessa-Seelannissa sadat ihmiset ovat kokoontuneet parlamentin edustalle osoittamaan mieltään rajoituksia ja rokotuksia vastaan. Mielenosoittajat ovat osa ympäri maailmaa syntyneitä convoy for freedom -mielenosoituksia.

Maskittomat mielenosoittajat vaativat vapautta, tukkivat teitä ja vannoivat pysyvänsä paikalla, kunnes koronarajoitukset poistetaan.

Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern ei tavannut mielenosoittajia ja kertoi toimittajille, etteivät mielenosoittajat edusta enemmistön mielipidettä, Reuters kirjoittaa.

– Mielestäni olisi väärin, jos pitäisimme näkemäämme millään tavalla enemmistön edustuksena, Ardern sanoi tiedotustilaisuudessa.

Vuoden ensimmäisessä puheessaan parlamentille, Ardern sanoi, ettei pandemia lopu omikron-muunnokseen ja Uuden-Seelannin täytyy varautua uusiin muunnoksiin vielä tänä vuonna.

Uuden-Seelannin hallitus on asettanut yhdet kovimmista koronarajoituksista viimeisen kahden vuoden aikana, kun se on yrittänyt pitää koronaviruksen poissa maasta. Maa on onnistunut siinä monia muita maita paremmin.

Suuri joukko uusiseelantilaisia on kuitenkin ollut vihainen jatkuvasta kotieristyksestä eikä monet ulkomailla työskentelevät uusiseelantilaiset ole päässeet takaisin kotiin perheidensä luokse suljettujen rajojen takia. Rajoitukset ovat olleet vaikeat myös kansainvälisistä matkailijoista riippuvaisille yrityksille.

Ardernin kannatusluvut tippuivat viime kuun kyselyssä, koska kansalaiset pitivät häntä syyllisenä rajoitusten poiston ja rokotusten viivästymiseen.

Hallitus kertoi viime viikolla, että se avaa maansa muulle maailmalle asteittain vasta lokakuusta lähtien.

Toimitus

Toimitus