Matti Vanhanen Ylelle: Venäjä laskee väärin

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen arvioi, ettei Venäjän päätöksestä katkaista kaasutoimitukset Suomeen seuraa mitään dramaattista.
Hän näkee ratkaisun lopullisena, koska Suomi on jo päättänyt ja päättää tulevaisuudessa lisää toimista, jotka korvaavat venäläisen kaasun. Vanhanen otaksuu, että Venäjä uskoi energiatoimitusten palaavan normaaliin, kun olot joskus normalisoituvat.
– Venäjän analyysi on ollut väärä. Luulivat, että palataan sitten joskus entiseen. Neljän viiden prosentin osuus energiantuotannosta, joka on katettu venäläisellä kaasulla, niin siitä päästään eroon, Vanhanen sanoi Ylen Ykkösaamussa lauantaina.
Vanhanen myöntää, että kuluttajien ja yritysten on varauduttava hintojen nousuun. Myös osa yrityksistä on täysin riippuvainen Venäjän kaasusta. Tästäkin huolimatta, myös perjantaina tehdyn LNG-kaasuterminaalin vuokraamisen myötä, Suomi ei jää pulaan.
Vanhanen muistuttaa, että Nato-Suomessakin Pohjolan vakauttava rooli maailmassa säilyy. Turkin käytös Nato-hakemuksen suhteen osoittaa sekin, että reaalipolitiikka ei katoa mihinkään Nato-maailmassa. Hän uskoo, että Nato pitää kiinni avoimien ovien politiikasta ja Suomen ja Ruotsin jäsenyys on varmalla pohjalla.
Entä jos kävisi niin, että Turkki estäisi oikeasti jäsenyyden?
– Kynnys hakea jäsenyyttä koskaan enää uudelleen kasvaisi, Vanhanen arvioi.
Hän muistuttaa, että jäsenyyden ulkopuolelle jääminen vahingoittaisi Suomen turvallisuutta.
– En halua ajatella, että näin kävisi.