Mika Aaltola Natosta: YYA-ajan vakausperinnöstä ei tukea koska Venäjä on sen tuhonnut

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola ottaa twiittiketjussaan kantaa eiliseen Nato-gallupiin. Aaltola näkee vaihtoehtoja enemmän kuin kaksi. 

-Ymmärrän NATO-kannatuksen lisääntymisen. Suomessa ylläpidetty ajatusta, jonka mukaan Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus liittyy vakauspolitiikkaan. Suomen haluun olla kärjistämättä tilannetta omalta osaltaan, halulla pitää kurissa sotilaallisia jännitteitä lähialueillaan.

-Samalla on korostettu hyvien Venäjä-suhteiden merkitystä. Vakauspoliittisen perustelun lisäksi. Suomi on vakauttanut aluetta olemalla liitoutumatta ja pitämällä yllä Venäjä-suhdetta. Sekä satsaamalla vahvaa itsenäiseen puolustukseen.

-Mikä nyt hämmentää juontuu vakauden laajemmassa järkkymisestä. Samalla Venäjä suhde on romahtanut. Paljon sitä, minkä varaan vakauspolitiikka on rakennettu on menetetty. Nyt on aika miettiä perusteita uusiksi. Miten Suomen asema ja rooli tulisi ymmärtää?

-Vakauspolitiikkaa ei voi kestävällä tavalla korjata/korvata vetoamalla Venäjän uhkaan liittoutumisen kohdalla. Se on väliaikainen paikka, joka ei korvaa vakauspolitiikaa. Meiltä puuttuu nyt yleisesti ymmärrettävät perustelut tehdä niin tai näin. Uudet perustelut syytä löytää.

-Se vie aikaa. Tilanne elää samalla, laajalla rintamalla kokoajan. On vaikea punnita ratkaisujen kestävyyttä liikkuvassa tilanteessa. Mutta myös dynaamisesti muuttuvat olosuhteet voivat silti vaatia ratkaisuja.

-Avain kaikkeen on itsenäisen puolustuksen kestävyys ja tukeminen. Jokatapauksessa Suomen on kyettävä varautumaan pahimpaan mahdolliseen tilanteeseen. Ukraina osoittaa, että  yksi keskeinen elementti on takeet sotilaallisesta huoltovarmuudesta.

-Keskustelua NATOsta on käytävä fakta-perustaisesti, erilaisia vaihtoehtoja puntaroiden. Niitä on enemmän kuin kaksi. Kaiken ytimessä on Suomen kansallinen turvallisuus. YYA-ajan vakausperintö ei muodosta tukevaa jatkumoa, koska Venäjä on itse sen jo toimillaan tuhonnut.

Toimitus

Toimitus