Miksi Suomi ei menesty matematiikan olympialaisissa?
Kansainvälisissä nuorten matematiikan osaajien kilpailuissa loistavat vuodesta toiseen Kiinan, Korean, Venäjän ja Yhdysvaltain kaltaiset maat. Suomi keikkuu keskitasolla tai jää sen alle. Miksi – eikö meillä pitänyt olla maailman paras koulu digiloikkineen ja teknologiakasvatuksineen?
Kysymys nousee mieleen, kun katsoo matematiikkaolympialaisten tuloksia. Sadan osanottajamaan joukossa Suomi on yleensä jäänyt jonnekin 50. ja 80. sijan välille. Niin kävi myös viime viikolla vuoden 2022 kisoissa, jotka päättyivät viime viikonloppuna Oslossa.
Toki pitää iloita siitä, että Suomesta ylipäätään lähti kuusihenkinen joukkue tänäkin vuonna matematiikan taidoissa kilpailemaan. Jo pelkkä olympialaisiin osallistuminen ja siihen valmentautuminen nimittäin vaatii joka ikiseltä kilpailijalta ammattimatemaatikon osaamistasoa ja vuosikausia kestävää työtä.
Olympiadit toki ovat tavallisia lukio- ja yläasteikäisiä nuoria, mutta lahjakkaita sellaisia – ja suunnattoman sitkeitä ja pitkäjänteisiä sen lisäksi.
Miksi muut menevät Suomen edellä?
– Ne maat, jotka näissä kisoissa pärjäävät, arvostavat matemaattista kulttuuria. Ja ennen kaikkea kyseisten maiden koulujärjestelmä poimii ja valikoi kyvykkäät oppilaat jo varhaisessa vaiheessa erityiseen valmennukseen, kertoo tekniikan lisensiaatti, matematiikan opettaja Heikki Pokela. Hän opettaa sekä Aalto-yliopistossa että Tapiolan lukiossa ja osallistuu olympiavalmennukseen.
Vastausta voi tulkita niin, että Suomen koululaitos panostaa heikoimpiin ja kaikkien mukana pitämiseen niin voimallisesti, että toinen pää lahjakkuuspotentiaalista jää varjoon.
Ei mikään pikku kisa
Kansainvälisiä matematiikkaolympialaisia on järjestetty säännöllisesti jo vuosikymmeniä. Tehtävät ovat perinteisesti erittäin vaativia – jopa ammattimatemaatikoille.
– Joudun itsekin joka kerta ponnistelemaan näiden tehtävien ratkaisemiseksi. Vaikka näitä harjoittelisi kymmeniä vuosia, aina tuntee itsensä vasta-alkajaksi, kuvailee Pokela.
– Periaatteessa olympiatehtävistä selviää suomalaisen lukion oppimäärällä, mutta käytännössä osaamisen pitää olla niin syvällistä, että sellaisen taidon saavuttamiseksi vaaditaan todella pitkäkestoista työskentelyä, harjoittelua ja keskittymistä, Pokela sanoo.
Matematiikkaolympialaisten ja tavallisten kokeiden välillä on eroa paitsi tason, myös laskutekniikan osalta.
– Selvä ero koulutehtäviin on esimerkiksi se, ettei olympialaisissa käytetä laskimia saati ohjelmia lainkaan. Kaikki tapahtuu kilpailijoiden päässä, kynällä ja paperilla – niinhän ammattimatemaatikotkin työskentelevät. Kilpailijoille ei myöskään tarjota mitään valmiita ratkaisusapluunoita, vaan he joutuvat itse hakemaan, muokkaamaan ja kehittämään tarvitsemansa kaavat, Pokela kertoo.
Kisoihin osallistuneet ja matematiikkaa muutoinkin harrastavat nuoret kertovat, ettei tavallisen lukion tai peruskoulun matematiikan tunneilla juuri pääse tutustumaan tämän tyyppiseen, ns. oikeaan matematiikkaan – Abitti-ohjelmalla räpeltäminen kun ei anna edes kalpeaa aavistusta tieteenalan kiehtovuudesta tai sen vaativuudesta.
Vaikka Suomen koulujärjestelmä ei etsi eikä tue potentiaalisia lahjakkuuksia oikein millään alalla, pääsee täälläkin valmennukseen. Siihen ei onneksi tarvita erityistä varallisuutta, enemmänkin nuoren itsensä, tämän vanhempien ja opettajan valveutuneisuutta. Myös erikoislukiot ja painoteut yläasteet ovast askel hyvään suuntaan. Tämän vuoden olympialaisten suomalaisjoukkueen parhaat pisteet kerännyt abiturientti Juho Arala opiskelee Maunulan matematiikkalukiossa.
– Yleisesti ottaen tärkeää olisi myös se, että meillä opittaisiin arvostamaan matemaattista kulttuuria siinä missä urheilua ja taidettakin, huomauttaa Pokela.
MAI ALLO
