Ministeri pelkää: Kansa kaduille kalliin energian takia

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) uskoo edessä olevan kovan talven, varsinkin kaasusta riippuvaisessa osassa Eurooppaa. Lintilä tapasi mediaväkeä Helsingissä ajankohtaisten energia-asioiden merkeissä tiistaina aamupäivällä.

Energian hinta on noussut eri syistä jo pitkään, mutta maakaasun hinta on jopa nelinkertaistunut lyhyessä ajassa. Kaasun hinnannousuun tärkeimpänä syynä on Euroopan tyhjentyneet kaasuvarastot, mutta samaan aikaan kulutus on kasvanut maailmalaajuisestikin, kun talouden toipuminen koronasta on lisännyt kysyntää. 

Pahimmillaan Lintilän mukaan Euroopassa nähdään kansaa kaduilla kalliin energian takia ja moni hallituskin tulee heilumaan sen mukana. Yhteiseurooppalaista instrumenttia köyhimpien kuluttajien avuksi ei hevillä löydy, vaan jokainen maa joutuu ratkaisemaan korkeista energian hinnoista kärsivien ongelmat itse.

Suomessa ei syytä huoleen?

Vaikka Suomessakin nähdään kovia otsikoita ja rajun näköisiä uutiskuvia muualta Euroopasta, ei Lintilä silti usko tilanteen Suomessa menevän niin vakavaksi

– Me kulutamme enimmäkseen sähköä ja sitä pitäisi olla saatavilla myös kylmän talven sattuessa.

Sähkön hintaan energiapula voi vaikuttaa meillä Suomessakin. Lähtötilanne on se, että meillä sähkö maksaa noin 100 euroa megawattitunnilta, keskimäärin vain kolmanneksen Saksan ja Ranskan hinnoista. Lisäksi meillä on Pohjoismaissa kohtuullisen hyvin toimiva sähköverkko, joten siirtäminen onnistuu kauempaakin. Hallitus on jo myös rajoittanut sähkönsiirtomaksuja lailla, joka on hillinnyt niitä  noin 350 miljoonaa euroa. 

Kallis energia hidastaa myös talouskasvua

Pitkällä tähtäimellä kallis energia huolestuttaa Lintilää talouskasvun jarruna. Jos energian hinta ei laske ja tasaannu keväällä, kuten vielä tällä hetkellä uskotaan, on edessä jopa stagnaation mahdollisuus.

Komponenttipula vaikuttaa edelleen erittän paljon teolliseen tuotantoon, ei pelkästään mikrosirujen kautta. Tuskaa lisää logistiikkaketjun maailmanlaajuinen tökkiminen. Tilanne on jo se, että sekä raaka-aineiden että logistiikan hinta ovat nousseet merkittävästi.

Pahan spiraalin Lintilän mukaan mahdollistaa se, että jo alkanut inflaatio ei rauhoitu ja palkkaratkaisut eivät ole maltillisia. Näköpiirissä kun ei ole tulopuolen lisäntymistä. Vuodesta 2022 voi elinkeinoministerin silmin tulla siis kauniilla politiikan kielellä ilmaistuna ”erittäin haasteellinen.”

Toimitus

Toimitus