Myös YouTube estää RT:n ja Sputnikin sisällöt – somejätit taistelevat yhdessä Venäjän propagandakoneistoa vastaan

YouTube ilmoitti estävänsä Venäjän valtion ylläpitämät RT- ja Sputnik-uutiskanavat Euroopassa kuusi päivää sen jälkeen, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin aloitti hyökkäyksen Ukrainaan, uutisoi The Moscow Times.
– Ukrainassa meneillään olevan sodan vuoksi estämme RT:hen ja Sputnikiin yhdistetyt YouTube-kanavat kaikkialla Euroopassa välittömästi, Google Europesta kerrotaan.
Google Europelta painotetaan, että yrityksen järjestelmien käynnistyminen kuitenkin kestää jonkin aikaa, mutta tiimit jatkavat tilanteen seurantaa kellon ympäri.
YouTuben omistaja Google antoi lausunnon sen jälkeen, kun muut teknologiajätit estivät Venäjän valtiollisiin uutisorganisaatiohin sidoksissa olevia tahoja, koska niitä syytetään väärän tiedon levittämisestä Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.
Videoklippien jakamiseen tarkoitettu sovellus TikTok kertoi AFP:lle, että se oli rajoittanut Venäjän valtion omistaman median pääsyä alustalleen EU:ssa, kun taas Microsoft ilmoitti poistavansa RT:n sovelluskaupastaan. Facebookin emoyhtiö Meta sanoi, että se rajoittaa pääsyä Euroopan unionissa RT:n ja Sputnikin sivustoille, joita länsimaat ovat syyttäneet Kremlin äänitorviksi ja foorumina sodan puolesta. Vain tunteja aiemmin Twitter sanoi liittävänsä sellaisiin tviitteihin varoituksia, joissa jaetaan linkkejä Venäjän valtion mediaan.