Näkökulma: Gorbatšovin mukana kuoli yhden aikakauden unelmat, sankari hän oli vain lännesssä
Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatšov kuoli Moskovassa 91-vuotiaana. Hänen kohdallaan voidaan todellakin sanoa samalla menneen manan majoille kokonaisen aikakauden. Ja sen aikakauden unelmatkin. Me, jotka elimme silloin, sanomme samalla hyvästit myös osalle omaa elämäämme, mutta ikävä tulee varmaankin vain nuoruutta, tuskin Neuvostoliittoa.
Gorbatšovin suurin saavutus oli varmasti se, että Neuvostoliiton valta Itä-Euroopassa mureni lopulta ilman suurempia väkivaltaisuuksia. Juuri tästä hänet palkittiin Nobelin rauhanpalkinnollakin. Hajoavan suurvallan johtajissa ja kenraalikunnassa oli varmasti väkeä, joka olisi pitänyt Neuvostoliiton eurooppalaisen etupiirin hallussaan vaikka väkisin. Näin jälkikäteen on kuitenkin mahdotonta sanoa kuinka paljon haukkaa Gorbatšovin rauhankyyhkyn naamion takana lopulta oli.
Gorbatšov muistetaan myös uudistuspolitiikastaan. Jopa meillä Suomessa muistetaan sanat glasnost ja perestroika, avoimuus ja uudelleenrakentaminen. Vaikka Neuvostoliitto hajosikin Gorbatšovin aikana, ei se ollut hänen tavoitteenaan. Gorbatšov oli vakaumuksellinen kommunisti ja hän halusi vain uudistaa Neuvostoliittoa. Maan talous oli totaalisessa pysähtyneisyyden tilassa. Se ei kestänyt kilpavarustelua lännen kanssa, sotaa Afganistanissa eikä varsinkaan kaikkialle Neuvostoliittoon ja sen satelliitteihin levinnyttä tietoa lännen kansalaisten verrattomasti paremmasta elintasosta. Samaan aikaan rautaesiripun takana kehittyi voimakas aalto liikkeitä, jotka vaativat kansalaisoikeuksia ja sananvapautta, jopa demokratiaa.
Ja demokratiaahan Gorbatšovkin, ainakin johonkin määrään asti, kannatti. Neuvostoliittolaiset kuitenkin käyttivät saamaansa demokratiaa siihen, että äänestivät asioista päättämään kansanedustajia, jotka myös toteuttivat demokratiaa käytännössä. Se tarkoitti sitä, että Gorbatšoville kellot löivät monenlaisten vaiheiden jälkeen syksyllä 1991 ja lopulta Boris Jeltsin teki Venäjästä itsenäisen ja samalla käytännössä lakkautti koko Neuvostoliiton.
Tiedossa on, että Gorbatšov itse piti Neuvostoliiton hajoamista suurena onnettomuutena, aivan kuten Vladimir Putinkin pitää. Historiassa kävi kuten kävi, mutta on melko karmaisevaa ajatella mitä olisi tapahtunut, jos Gorbatšov olisi onnistunut. Kuvitellaan, että Neuvostoliitto olisi pystynyt uudistamaan taloutensa, mutta säilyttämään kommunistisen puolueen yksinvallan hieman Kiinan kansantasavallan tapaan. Putinilla olisi aivan toisenlaiset mahdollisuudet laajentaa imperiumiaan kun takana olisi toimiva valtio eikä nykyisenkaltainen kehitysmaa.
Gorbatšov ei kuitenkaan ole ollut suurimpia Putinin ystäviä. Hän oli pettynyt Putinin aikana lisääntyneeseen mielivaltaan ja korruptioon. Gorbatšovin mukaan vaalit olivat jopa Neuvostoliiton aikana vapaampia ja reilumpia. Toisaalta Gorbatšov ei ainakaan selkeästi tuominnut Krimin valtausta ja sotatoimia Ukrainassa vuonna 2014 eikä juuri sen jälkeenkään.
Laastaria suomalaisten sieluun
Meillä Suomessa Gorbatšovia muistetaan lämmöllä ennen kaikkea siksi, että hän antoi laastaria monen sieluun kohottamalla Suomen aivan aidosti puolueettomaksi maaksi vierailunsa yhteydessä vuonna 1989. Samalla vierailulla tehtiin myös suomalaista teollisuushistoriaa: kuvat epäuskoisesta Gorbatšovista soittamassa nokialaisella matkapuhelimella Moskovaan levisivät ympäri maailmaa.
Gorbatšov nautti kaikkialla lännessä lähes jonkun rock- tai elokuvatähden kaltaista suosiota. Joillakin saattoi tulla Gorbatšov mieleen kun Barack Obama nautti aivan mieletöntä kansansuosiota hieman kaikkialla, ihmisten niinkään pohtimatta käytännön saavutuksia. Gorbatšoviin tiivistyi moni toive ja lopputuloksena oli jopa jonkinlainen henkilökultti.
Venäjällä Gorbatšovia tuskin surraan aivan täysin sydämin enkä usko, että Baltian maissakaan minkäänlainen maansuru valtaa mielet. Venäjällä Gorbatšov näyttäytyy imperiumin tuhoajana ja Baltian maissa hänet muistetaan miehenä, joka kuitenkin yritti pitää Baltian maat osana Neuvostoliittoa. Gorbatšov hyväksyi tankkien lähettämisen Vilnaan ja Riikaan itsenäisyyshaaveita kaatamaan, sitä ei käy kiistäminen.
Mutta eihän tässä tuomioita jaella. Jokainen aikakausi tulkitsee historiaa tavallaan. Meille, jotka koimme Gorbatšovin ajan sen suurvaltapolitiikan kiemuroita seuraten, näyttäytyy Gorbatšov yhtenä kärkiroolien esittäjistä Ronald Reaganin, Margaret Thatcherin ja vaikkapa Helmut Kohlin tapaan. Muistiin ovat painuneet Reaganin sanat Berliinissä Brandenburgin portilla kesäkuussa 1987: “Mr. Gorbachev, tear down this wall”.
Se muuri murtui, Eurooppa vapautui. Hetken näytti siltä, että kylmä sota ja vastakkainasettelu on ohi. Eurooppa alkoi yhdentyä, järki tuntui voittavan. Tulevaisuus näytti hyvältä.
